Aamupäivä oltiin kiltisti kotona ja alkoi olla tympääntymistä ilmassa. Niimpä lasten herättyä päiväunilta kerättiin kamppeet kasaan ja suunnattiin matka kohti Kirjurinluotoa ja Pelle Hermannin puistoa. Esikoinen oli pakahtua intoonsa ja meni juosten paikasta toiseen. Laski jopa siitä monen metrin korkeudelle kohoavasta putkiliukumäestä. Olin melko järkyttynyt kun poika sinne isänsä kanssa kiipesi ja juuri sitä ennen saman ikäinen pikkutyttö laski liukumäen alas ja itku oli melkoinen. Mies kysyi esikoiselta haluaako tämä varmasti laskea ja niimpä tuo halusi. Hyvin sujui ja poika olisi mennyt uudestaan mutta mentiin sitten kuitenkin toisiin vempeleisiin.

Pikkusisko viihtyi hyvin rattaissa, vaikka oli hereillä. Puistossa pääsi rintareppuun katselemaan lasten touhuja. Niin ja otsikkoa selventääkseni puistossa oleva jättisuuri merirosvolaiva piti tietysti koluta joka koloa myöden. Puistoilun päätteeksi käytiin katsastamassa "hienoja" autoja sillä tien toisella puolella oli joku autonäyttely jossa piti olla muka niitä hienoja laitettuja autoja. Ei oikein mulle kolahtanut.En ymmärrä mitä hienoa on autossa jossa ei ole etupuskuria?? Noh, ehkä siellä jokunen suht siisti yksilö oli joukossa.

Kotimatkalla kuopus meinasi sammahtaa aivan väkisin, mutta selvittiin juuri ja juuri kotiin. Neiti sai iltapuuron ja maitohuikan jonka jälkeen vietiin nukkumaan. (Jotain vastustelua on nyt kyllä yöunille menossa, mutta nukahtihan tuo kuitenkin ihmisten aikoihin) Kovasti toivon että puuron syönnillä olisi se vaikutus uniin että nukkuisi aamuun saakka. Tässä on ollut öitä jolloin on tarvinnut kerran käydä rauhoittelemassa (mutta maitoa ei ole enää yöaikaan saanut). Viime yönä nukkui koko yön ja vasta puoli 7 heräs ottamaan maitoa josta nukkui vielä noin yhdeksään.

Esikoiselle ei tapahtunut tänään yhtään pissavahinkoa vaikka oli osan päivästä pikkuhuosusillaan. (aiemmin kun väistämättä on tullut vahinkoja jos on laittanut pikkarit. Ilman housuja ja vaippaa on jo hyvän aikaa osannut käydä pöntöllä, mutta jospa nyt alkaisi pikkarit jalassakin muistaa mennä pöntölle. Ainakin tänään muisti hyvin sanoa että on pissahätä ja juoksi pöntölle. Olisi kyllä todella hyvä jos nyt tuostakin kompastuskivestä päästäisiin yli sillä syksyn tullen ei täällä meillä sisälläkään tarkene ilman housuja juoksennella.

Vielä pitää hehkuttaa, että vihdoin on eka satsi kuvia lähtenyt tilaukseen. Kauan se kestikin ja vielä on paljon, paljon kuvia odottamassa käsittelyä ja valkkausta mitkä menee kehitettäviksi.