Eilen illalla käytiin kirjastossa ja jokaiselle löytyi jotain. Mieskin lainasi itselleen "tiiliskivi romaanin", josta alkoi kotona epäilemään, että onkin lukenut sen aiemmin.

Lasten kirjapino:
2006011.jpg

Minun sisustuslehti pinoni:
2006017.jpg

Kävin sitten kirjastosta lainaamassa Maalla lehtiä, kun alkoivat kiinnostaa kovasti sen uuden kauppoihin tulleen Maalla-lehden seurauksena. Jos vain ehdin niin aion tänään hieman selata kaupassa sitä uutta lehteä, sillä kirjastossa sitä ei vielä ollut.


Näin otsikoi yksi lehdistäni: Maalla kokee aidon joulun.
2006018.jpg

Oli kyllä todella kauniita kuvia kyseisessä lehdessä. Nyt taidankin hetkeksi syventyä lehtiini sillä lapset ovat päiväunilla. Aamupäivällä olimme esikoisen kummitädillä kylässä ja olen päässyt tänä päivänä helpolla sillä saimme ruoan siellä. Kotiutuessamme lapset menivät suoraan nukkumaan.