Meillä on hieman murhetta. Ei mitään hirmu kamalaa, mutta sisko soitti eilen, että isä on kaatunut autotallissa ja murtanut kätensä. Onneksi sentään vasen käsi, mutta kyllähän se nyt sitten elämää rajoittaa ja apua varmasti tulee tarvitsemaan. Autolla ajokaan ei nyt taida onnistua.  Vanhalla ihmisellä kestää tuollaisten parantuminen kauan, joten kyllähän nyt jännittää. Kumpa käsi olisi saatu kerralla oikeaan asentoon ettei sitten viiden viikon kuluttua tajuta että pieleen meni ja taas kaikki uusiksi. Huomaa, että olen katsonut tätä telkkarista tulevaa Sairaala sarjaa, kun siinä on justiinsa ollut näitä mokia kun on kipsattu väärin ja jo luutunut käsi on pitänyt lääkärin toimesta murtaa uudellen ja kipsata taas.

Laitan tähän vielä vanhoja valokuvia. Eilen kirjoitin, että mustavalkoisuus ei nyt oikein iske ja haluan väriä elämään kevään kunniaksi. Pitää kuitenkin kertoa, että onhan niitä semmoisiakin mustavalkoisia kuvia joilla on sitä suurta merkitystä. Eli pidän kyllä vanhoista valokuvista kovasti. Jokin aika sitten oltiin käymässä isäni luona eli lasteni papalla. Pappa sai inspiraation esitellä armeijakuvia ja muistella niitä aikoja. Näissä on sitä tunnelmaa.

Pappa on siinä aivan etummaisena kyykyssä.

Tässä pappa taas tuo etummainen makoileva tapaus.

Tässä yksi papan autoista armeija aikaan. Oli autokomppaniassa. Hän onkin tuolla ratin takana tässäkin kuvassa.