Vanhempi Citymarket lopettaa ja ajattelin, ettei kai siitä ole haittaa vaikka siellä menisi vielä käymään.  Melkoisen tyhjää näytti jo olevan, mutta saattaa tehdä sellaisiä löytöjä mitä ei edes lähtenyt etsimään.

Yllä oleva peltirasia kuuluu sarjaan "muuten vain ihanaa".  Yhteishyvä lehti tai joku näistä kauppaketjujen lehdistä mainosti näitä vanhan ajan tyylisiä peltirasioita ja ihastuin tietysti heti. Rasian sisälle mahtuu eloveena kaurahiutale paketti.

Löysin meille myös uusia jälkiruokakulhoja puoleen hintaan. Niissäkin vähän vanhaa tyyliä, ainakin minun silmissä. Hassua miten on maku muuttunut sisustuksen ja kodin tavaroidenkin suhteen kun on ikää tullut lisää. Tai ei kai se hassua ole, vaan hyvin loogista.

Mä olen harrastanut "sisustamista" ja "sisustus suunnittelua" niin kauan kuin muistan. Varma en ole joko ala-asteella harrastin tätä, mutta yläasteella ainakin. Piirtelin asunnon pohjapiirustuksia ja mietin miten asettelisin huonekalut ja millaisia ne olisivat. Omaa huonetta en silloin kovin paljon sisustanut, jotain pikku juttuja vain, mutta pään sisällä ja paperile muodostui paljon ajatuksia. Lisäksi leikkelin kansioihin kaikki sisustusartikkelit äidin lehdistä. Jossain vaiheessa mietin olisiko tästä ammatiksi, mutta sitten se jäi.

Lopuksi se tarpeellinen löytö. Nimittäin molemmille lapsille Reimatecin kevätkengät.  Ei tarvitse talvikengillä lampsia ihan sinne lenkkari keleihin asti. Nämä ovat siis ohkaisemmat mitä talvikengät, mutta lämmittävät kuitenkin hyvin. Varsi ei ole kovin korkea, mutta korkeampi mitä kesälenkareissa. Molempien kengät ovat mustat ja kuopus tyttönä oli ensin varsin epäilevä ja totesikin: "Nämä ovat poikien kengät".  Noh, mä sitten esittelin omat kenkäni ja näytin, että äidilläkin on mustat kengät. Tytöt voivat aivan yhtä hyvin käyttää mustia kenkiä kuin pojatkin, niin kelpasihan ne kengät sitten. Kesällä saa kyllä riittävästi sitten pitää prinsessoille sopivia punaisia yms henpeän värisiä kenkiä, ettei liian suuria traumoja tule.  ;)