Lupasin aikaa sitten, että laittaisin kuvia Ideaparkin ostoksistani, mutta aikaa on mennyt...Mies lähti sen Ideaparkki reissun jälkeen pariksi päiväksi Jyväskylään koulutukseen ja mulla ei tosiaan ollut aikaa olla pahemmin koneella. Noh, siitä selvittiin silti hyvin enkä ollut lainkaan niin väsynyt kuin loppuviikosta kun mies oli sen kolme päivää poissa.

Täällä on tapahtunut kaikenlaista enkä ole joutanut koneella istua yhteen putkeen niin, että olisin keskittynyt kirjoittamaan. Nyt kuitenkin kuva uusista valkoisista sisusteista  ;)

1712646.jpg

Sohva on hankittu silloin, kun sininen oli muotiväri sohvissa ja niitä oli kaikkialla. Nyt pistää ikävästi jo silmään, mutta on niin hyvä istua joten väriä on kestettävä. Muotivärejen perässä en ole mielestäni ikinä juossut ja siniset sohvat ostettiin siksi, että se oli mun lempiväri (ja mieskin tykkäsi toki). Vuosia se onkin ollut lemppari..ehti varmaan olla kymmenen vuotta mun lempiväri joten en mä mieltäni nyt ihan heti ole muuttanut. (Nykyään ei siis sininen enää oikein iske) Nuo toiset tyynyt on vanhat, (beiget), matto jota näkyy vähän on beigen värinen. Sohvapöydällä on toinen uusista "pöytäliinoista".  Meritähdet hankin myös samalla Ideaparkin reissulla.