Nyt ollaan niin pihalla, että ei paremmasta väliä! Elikkäs koko kööri makoillaan viltillä pihalla. Esikoinen lukee vieressäni Muumi-kirjaa ja kuopus tutkii lelujaan. Pihalla on ihanan lämmintä. Sisällä taasen on aivan tuskastuttavan kuuma. Piti huvikseni taasen tänne kirjoittaa kuulumiset pihalta, kun se vielä on mahdollista. Syksyn hyytävässä viimassa tai talven pakkasilla ei Suomessa enää otetakaan konetta pihalle.

Eilinen päivä oli melkoisen rasittava. Olin niin stressaantunnut loppupäivästä, että ajatuksetkaan eivät pysyneet kasassa ja kaupassakin kävin kolme kertaa maitohyllyillä, kun jokaisen artikkelin hain erikseen. lapsien osalta päivä tuntui olevan yhtä kitinää ja narinaa.

Toivotaan, että tästä päivästä tulisi parempi kuin edeltäjänsä.