Tälläistä on meneillä tänään:

Elikkäs Novitan lehdestä bongattu teddy lapasten ohje ja tuosta mustasta teddystä nyt tarkoitus lapaset tulla. Parempi siis ois kerän riittää. En tekisi muuten mustia (ehkäpä mieluummin ruskeat), mutta kun tuollainen musta kerä kummittelee laatikossa yksinään enkä keksi siitä yhtään mitään muutakaan. Kuvan vasemmassa ylänurkassa on taas pieni ruskea kasa. Siinä kasassa on jokin aika sitten valmistuneet lapaset esikoiselle. Tein ne edellisten lapasten päälle laitettaviksi, kun poika valitti että yksillä palelee sormet (vaikka niitä ei käytetä muulloin kuin kauppa ja kylä reissuilla). Eli pihaleikeissä on aina kunnon toppahanskat.

Tänään meillä kävi myös vieraita pikavisiitillä. Kuopuksen kummitäti tyttönsä kanssa. Neiti sai vielä 3v lahjan. paketissa oli sukkahousuja (todellakin tarpeeseen sillä tyttö ei haluaisi nykyään muuta pukeakaan kuin sukkahousut). Trikoohousuja ei haluaisi millään ja jos saan suostuteltua trikoohousut /gollege housut laittamaan niin sitten kuitenkin kyselee, että "milloin mä saan laittaa sukkahousut?" Sukkisten lisäksi paketissa oli kirja, josta lasten isä jo lukikin pienen pätkän lasten mennessä päiväunille.