Tänään iltasella klo 18.00 alkoi esikoisen kerhon joulujuhla. Juhla oli melkoisen pitkä ja lapset esittivät monen monta leikkiä, laulua ja runoa. Esikoinen jaksoi kyllä hyvin pitkän juhlan. Ensin pojalla oli melkoista alkukankeutta. Mennessään istumaan eteen paikalleen laittoi kädet kasvojen peitoksi ja kurkki sieltä. Sitten kun oli ollut leikkejä joihin oli päässyt itsekin osallistumaan niin pääsi vauhtiin ja esiintyi oikein kivasti. Laulamisesta ei kyllä välitä eikä suu nytkään pahemmin liikkunut. Jossain vaiheessa alkoi kaivamaan nenäänsä ja silloin kyllä mua hävetti pojan puolesta aika kovasti. Siitä olen kyllä hyvilläni, että osasi istua rauhallisesti paikallaan. Meidän "viikari" kun on kuitenkin kerhon nuorin, vasta 3v (jokusen yön kuluttua 4v) Näytti, että isommilla lapsille oli suuremmat ongelmat. Tytöillä oli läpsimistä ja isommat pojat muuten vain meinasivat alkaa riehumaan. Eli pienille nostan hattua, että jaksoivat pitkän juhlan.Kuopuskin jaksoi hyvin. Aluksi istui pitkään isänsä sylissä ja lopuksi seiso ja tepasteli meidän edessä siinä penkkirivin välissä eikä lähtenyt minnekään juoksentelemaan. Kerhotädit "kehaisivat" miten samannäköisiä esikoinen ja isänsä on. Kuulemma heti tiesivät kenen isä tulee kun mies astui ovesta sisään.

Kerhotädeille vietiin tiestysti joululahja ja ajattelin laittaa teille nähtäväksi mitä tädit meiltä saivat. Mietin pääni puhki mitä ostaisin ja sitten löysin kivat enkelit. Eli eivät ole oma tekoiset. Itse askartelin niille vain nuo alustat  ja paketoin sellofaaniin. Niin ja itse laitoin niihin narut, että voi ripustaa vaikka joulukuuseen. Toki mihin vain voi laittaa, mutta itse ajattelin, että enkeleistä tulisi kivat joulukuusen koristeet.  :)

Tässä siis kerhotätien lahjat (kortit tehtiin myös mutta niistä ei nyt kuvaa )
1142124.jpg

Pitääpä lisätä tänne vielä, että on joulupussien sisältö muttunut sitten omasta lapsuudestani. Omassa joulupussissa oli yleensä omena, rusinapurkki,  pipari ja ihan vähän karkkia. Nyt oli ihan karkki painotteinen pussi. Sieltä löytyi Puuha Pete karkki aski, lakritsi pötkö, tikkari ja heijastin. Esikoinen tarjosi ihan omasta aloitteestaan pikkusiskollekin karkkia. :)