Jokainen tietää mitä kauneus itselleen tarkoittaa, mikä on kaunista omissa silmissä. Itse olen tällä hetkellä ihastunut valkoiseen väriin. Se on puhdas ja kaunis. Myös kaikki vanha on lähellä sydäntä. Pelkistetty ja moderni sisustustyyli on kääntymässä enemmän romanttiseen suuntaan. No edelleenkään omaa makuani ei ole mitkään ruusukuvioiset tyynynpääliset tms (täytyi laittaa esimerkki sillä moni varmaan näkee romantiikan juuri ruonkaltaisena). Minulle se romantiikka sisustuksessa tällähetkellä merkitsee juuri niitä elämää nähneitä taveroita ja tai ainakin uusvanhoja tavaroita (tarkoin vanhan näköiseksi tehtyjä). Pitsistä en ole pitänyt, mutta nyt ihastelen vanhoja (siis oikeasti vanhoja!) lakanoita mihin on omin käsin väkerretty pitsejä ja kirjailtu nimikirjaimia. Erityisesti niillä on arvoa sillä oma mummu (äidin äiti) sekä oma äitini on sellaisia tehnyt.

Huomaa kyllä eron nykyisiin lakanoihin, sillä ne vuosikymmenien takaa olevat lakanat ovat paljon parempaa materiaalia. Niille ei ole ajansaatossa tapahtunut mitään, mutta uudemmat lakanat taas ovat jotkut kuluneita niiltä kohdin missä nukumme. Otin vkloppuna kuvan yhdestä äitini kirjailemasta lakanasta (samalla kun vaihdoin lakanat esikoisen sänkyyn) . Lakanassa siis äitini nimikirjaimet (kun oli vielä tyttönimellään)
Tässä on siis minun mieleistä romantiikkaa ja kauneutta.
1650017.jpg

Innostuin vkloppuna vanhan tavaran perässä koluamaan paria kirpputoriakin ja tein ihanan löydön. Nimittäin tämän:
1650143.jpg

Ei ole mikään "pilipali lamppu" sillä jalalla on painoakin hiukan. Varjostin oli uusi sillä se oli vielä muoveissa. Lamppu päätyi nyt yöpöydällä aluksi, mutta tarkoitus olisi, että se tulisi olohuoneeseen. Sinne vaan tarvisi löytää joku pikkupöytä missä lamppua voisi pitää. Tykkään kovasti tästä löydöstäni!