Lauantaina lähdettiin Ideaparkkiin Lempäälään, niin päästiin vähän pois kotinurkista. Siellä taisi vierähtää noin viisi tuntia kauppoja kierrellen ja välillä syöden. Vaatetarpeita olisi, mutta en löytänyt mitään. Yhden hameen itselleni, mutta oikeasti tarvitsisin kaikkea muuta...takin, kengät, farkut. Miten niitä on niin vaikea löytää.  :(  No, vaatteiden osalta tulee halvaksi aina kun en löydä sopivia.

Sisustus tavaraa löysin kyllä ja kaikki mitä ostin oli -50% tai jopa -70% alennuksessa joten ostin hyvillä mielin. Tarkoitus onkin vain pikkurahalla muuttaa kodin ilmettä. Lisäämällä siis sitä valkoista mistä pidän kovasti tällä hetkellä.
Ostin
 -valkoiset koristetyynyt
 -valkoisen sekä beige valkoisen kaitaliinan
 - valkoisia meritähtiä (ei oikeita )
 - lapsille pienet valkoiset valokuvakehykset 
 - pienen seinähyllyn vessaan

Laitan ostoksista kuvia hieman myöhemmin...

Sisustus tavaroiden lisäksi ostin askartelukauppa Sinellistä skräppi paperia ja kirjan (aiheeseen liittyen). Tarkoitus on tehdä sekä itseäni että omia lapsiani ajatellen skräppi kansio heidän mummustaa, eli omasta äidistäni, joka ei ole enää elossa eikä ehtinyt nähdä lapsenlapsiaan.  Haluan, että lapset oppivat kansion avulla tuntemaan millainen heidän toinen mummunsa oli. Kansion teosta tulee varmaan pitkä projekti, mutta pikku hiljaa. Olen vaan hidas valitsemaan valokuvia hankkimaan niitä. En viitsi alkuperäisiä käyttää vaan pitää teettää uusia tähän projektiin. Eipä tällä sen puoleen olekaan kiire, sillä lapset ovat vielä niin pieniä, etteivät ymmärrän tälläisiä asioita kovin hyvin.


Ideaparkista mentiin vielä kuopuksen kummitädin perheen luo kyläilemään ja katsomaan heidän uutta kotiaan. Oli oikein kiva käydä. Lapset nukahtivat heti Ideaparkista lähdetyämme ja oli surku herättää vain pienen hetken kuluttua. Jaksoivat kuitenkin ihan hyvin kyläillä. Esikoinen toki oli oma menevä itsensä ja leikki Spidermania ja ajoi potkuautoa. Kuopus näki heti vain nuket ja alkoi heti hoitamaan niitä. Vähän saivat yhteisleikkiäkin aikaiseksi kummitätinsä tytön kanssa, kun molemmat syöttivät yhdessä nukkea.  :)