Kauheeta miten päivät kuluu nopeaan kun odottaa jotain epämieluisaa!! Jos vain pysyn terveenä niin huomenna aamulla aikaisin mun pitäs lähteä sinne leikkaukseen! Tänä aamuna vaan kurkku kutisi kauheesti ja yskitti vähän. Noh, se kuitenki meni ohi päivän mittaan. En tiedä jos huomenna aamulla on taas sama tilanne. Pitää toki soittaa osastolle ja kysyä, mutta mutta... Olen tätä niin paljon jännittänyt etten haluaisi joutua jännittämään uudelleen. Onhan tämä kyllä hankalaa kun on nostokielto ja kuopus näin pieni. Noh kattellaan tulenko kovin kipeäksi vai miten käy. Mä niin toivon että pysyn terveenä!!Kaikesta huolimatta.

Lapset ovat olleen melkoisen hankalia eilen ja tänään. Kuopus varsinkin. Ilmeisesti halu olisi kova saada katsella maailmaa muualtakin kuin lattian tasasta, mutta kun ei osaa niin kiukkuaa.

Kuopuksen kuulumisia pitää hehkuttaa kuitenkin  sen verran, että hän on torstaista alkaen punkenut ahkeraan konttaus asentoon ja siinä heilutta itseään edestakaisin. Saas nähdä miten pitkään ottaa aikaa ennen kuin siitä lähtee konttaamaan. Ryömien pääsee jo tosi hyvin eteenpäin.

Nyt pitäs vielä tehdä huomiselle kanakastike valmiiksi jos joudun lähtemään leikkaukseen niin saavat kotiin jäävät syödä sitä perunoiden kera. Henkinen ahdistus vaan vie voimat niin kovin, etten meinaa kyentyä edes ruokaa laittamaan, saati että siivoaisin, vaikka huusholli kaipaisi kovastikin rättiä ja imuria!! Kastikkeen teossa kyse ei suinkaan ole siitä, etteikö mies osaisi ruokaa laittaa..., vaan meillä on melko pinttyneenä se kumpi tekee mitäkin ruokia. Esim mä en laita kalasta koskaan mitään (ellei kalapuikkoja lasketa, heh) Mies taasen tekee tosi hyvää lohikiusausta ja on mielestäni muutoinkin hyvä ruoanlaittaja. Mä itse tykkään enemmän leipoa kuin laittaa ruokaa, mutta pakkohan se on ruokaa tehdä kun ei täällä pyhällä hengellä sentään kukaan elä.