Elikkäs ilmoittelen vain että täällä ollaan edelleen ja aion jatkaa kirjoittelua uudella innolla ensi vuonna. Tämä loppuvuosi on ollut hulinaa ja kiirettä täynnä. Olen myös ollut todella väsynyt välillä ja ollut aika huonoa jaksamisen kanssa. Lapset antavat onneksi nukkua öisin eli ei se siitä johdu. Pikemminkin muunlaisen breikin tarpeessa olisin. Noh, ei siitä nyt tämän enempää.

Joulukiireitä ja esikoisen synttärikiireitä on nyt ollut. Olen tehnyt joulukortit ja jopa lähettänyt ne. Vajaa 50 korttia lähti kavereille ja sukulaisille. Joululahjoja olen metsästänyt ja taitaapi olla niin hyvä tilanne, että kaikki on jo ostettuna. Jos jotain heräte ostosta tulee vielä niin se on asia erikseen. Ei silti paljon enää kaupungille varmaan ehdi.

Esikoinen puhuu joulupukista ja odottaa pukin tuloa niin ehkäpä pitää vinkata jos se korvatunturin valkoparta sittenkin poikkeaisi meillä niin että lapsetkin näkevät. Suunnitelmissa on nimittäin ollut että pukin kiireistä johtuen lahjat toimitettaisiin kuusen alle sopivassa tilanteessa. Saa nyt nähdä miten käy. Aion kyllä raportoida meidän joulustakin sitten kun se on ohi.

Nyt kuitenkin suljen koneen ja menen nukkumaan. Halusin vain kertoa, että tekstiä on tulossa. Päässä risteilee niin paljon mitä pitäisi saada kirjoitettua, mutta kun ei saa niitä järjestettyä niin että joku ymmärtäisi jotain....  =)