Niin, yhden sukan osalta on valmista. Viimein otin kauan korissa maanneen sukan käsiini ja kyllä siinä hermot meinas mennä ja pari kyyneltäkin tirautin kun sukan kantapään kanssa takkusin. Tämä on siis ensimmäinen sukkani jota teen niin ettei äiti ole vieressä neuvoja antamassa. Oli se silloin helppoa, kun pystyi aina kysymään mitä teen seuraavaksi. Nyt tajuan tyhmyyteni, kun en silloin edes välittänyt painaa neuvoja mieleeni. Nyt on pakko opetella ja koittaa tehdä itsekseen. 

Yksi sukka meni jo ihan pieleen (tuli liian iso ja piti purkaa) joten siitä suivaantuneena tästä tuli ihan perus sukka enkä edes raitoja vaivaantunut tekemään.  Tässäkin sukassa kävi pieni moka ja tuli tosi nafti, eli kun pojan jalka vähänkin tästä kasvaa niin sukka ei mahdu. Mulla oli tarkoitus tehdä vähän pitempi ja teinkin reilusti yli pikkuvarpaan ennen kuin aloitin kavennukset. Kavennuksetkin tein takuulla ohjeen mukaan, muta silti tuli nafti sukka. Noh, tämä on vasta harjoittelua, joten en aio tuota harmitella.

Sen verran rankkaa oli, että seuraavaksi teen pojalle pipon tuosta ruskeasta langasta joka sukan vieressä on. Toista sukkaa mietin vasta pipon jälkeen.

Parasta oli, että esikoinen oli niin iloinen tuosta yhdestä sukasta! Sovitti sitä jalkaansa ja huudahti "kiitos äiti, ihana sukka, tee pian toinenkin sukka mulle".  Tuosta tuli niin hyvä mieli.  Tuskin poika silti harmistuu vaikka teenkin pipon ensin, sillä hän on pipoakin odottanut siitä asti, kun kuopuksen pipon sain valmiiksi. Eli pipoakin toivoo. Saa nähdä onko miten herkkä villalle, että pystyykö pipoa pitämään. Mä pystyin lapsena pitämään äidin tekemiä villapipoja mutta siinä vaiheessa jos leikit kävi rankoiksi ja tuli hiki niin kylläpä villa alkoi kutittaa. Tarkoitus on tehdä tuosta ihan kauppareissu pipo ettei sen kanssa tarvi hikoilla. Pihaleikkeihin sitten omat piponsa. Pitäähän se ainakin kerran kokeilla ja jos tosiaan villa ei sovi niin en sitten toista tee, tai sitten pitää miettiä jotain vuoria pipoon.