Mennyt maailma tuli vastaan laatikosta lipaston. Kirjepino kirjava nyt minun edessäni on.
(Ote Joel Hallikaisen laulusta Kellastuneet kirjeet)
Kun poika tapaa tytön, ihastuu. Myöhemmin he sitten rakastuu.
Tahtoo kodin pienen rakentaa, piirtävät sen satumaisemaan.
(Tauski: Suuri rakkaustarina)
Jää tyttö kyynelehtimään, hän joutuu hyvästelemään,
kun vuoksi isänmaan, pukeutuu haarniskaan, tuo poika nuori iältään.
Vie juna kauas etelään, ei voinut tyttö ymmärtää.
Niin paljon ikävää, kaukana ei missään, tuo poika kirjeen kirjoittaa.
(Tauski: Vuonna jotakin)
Ei heitä kahta toisistaan, saa tämä aika erottaa.
Niin vannoi poika tuo, palaa hän tytön luo.
Tie kotiin kerran kuljettaa.
(Tauski: Vuonna jotakin)
On vuodet hiljaa kulkeneet ja miehet kaukaa palanneet.
Saapui myös poika tuo, kotiinsa tytön luo.
Ei kirjeet turhaan luvanneet.
Ei heitä kahta toisistaan, voinut tuo aika erottaa,
tie johti takaisin, niin loppui sotakin.
Se oli vuonna jotakin, se oli vuonna jotakin.
(Tauski: Vuonna jotakin)
Taistelukentät kun vaimenee, heittää hän aseensa, hiljenee.
Tiesi, niin voittanut on sodan sen, sekä ikuisen rakkauden.
Luoja niin soi, hänet takaisin toi ja he kuuluvat toisilleen.
(Joel Hallikainen: He kuuluvat toisilleen)
Niin suuri rakkaustarina se on.
Niin kaunis vaikkei ole suruton.
Niin suuri rakkaustarina se on.
Niin vaatimaton, niin koruton.
Se yksi miljoonista tarinoista on,
silti suuri rakkaustarina se on.
(Tauski: Suuri rakkaustarina)
................................................................................
Kyseessä omien isovanhempien rakkaustarina Joel Hallikaisen ja Tauskin osuvista laulunsanoista lainattuna. Itse en ole isovanhempiani nähnyt elossa. Pääsin tutustumaan heidän elämäänsä äitini kertomuksien kautta, valokuvissa ja vanhoissa kirjeissä, joita on paljon. Tuossa kuvassa siis vain muutama. Kuvat ovat siis ihan omia aarteitani ja niissä on isoisäni ja isoäitini nuorena. On heistä myöhempiäkin valokuvia, mutta tuollaisina nuorina he ovat minun ajatuksissani.
Talo, joka pilkistää valokuvassa puun takaa on heidän kotinsa: talo, jossa äitini ja hänen sisarukset ovat syntyneet. Tätä taloa isoisäni ei rakentanut itse, vaan hän sai sen perinnöksi ja se kuului osana isompaan tilaan. Kyseistä taloa ei ole ollut vuosikymmeniin enää, eikä muitakaan rakennuksia jotka siihen kuuluivat. Isoisäni rakensi myöhemmin toisen talon vanhan lähelle ja se talo on edelleen pystyssä. Siellä on minun satumaisemani (kuten ylempänä laulussakin sanottiin). Sinne voisin haluta, jos se olisi mahdollista. Siellä on rakkaita muistoja.
(Ote Joel Hallikaisen laulusta Kellastuneet kirjeet)
Kun poika tapaa tytön, ihastuu. Myöhemmin he sitten rakastuu.
Tahtoo kodin pienen rakentaa, piirtävät sen satumaisemaan.
(Tauski: Suuri rakkaustarina)
Jää tyttö kyynelehtimään, hän joutuu hyvästelemään,
kun vuoksi isänmaan, pukeutuu haarniskaan, tuo poika nuori iältään.
Vie juna kauas etelään, ei voinut tyttö ymmärtää.
Niin paljon ikävää, kaukana ei missään, tuo poika kirjeen kirjoittaa.
(Tauski: Vuonna jotakin)
Ei heitä kahta toisistaan, saa tämä aika erottaa.
Niin vannoi poika tuo, palaa hän tytön luo.
Tie kotiin kerran kuljettaa.
(Tauski: Vuonna jotakin)
On vuodet hiljaa kulkeneet ja miehet kaukaa palanneet.
Saapui myös poika tuo, kotiinsa tytön luo.
Ei kirjeet turhaan luvanneet.
Ei heitä kahta toisistaan, voinut tuo aika erottaa,
tie johti takaisin, niin loppui sotakin.
Se oli vuonna jotakin, se oli vuonna jotakin.
(Tauski: Vuonna jotakin)
Taistelukentät kun vaimenee, heittää hän aseensa, hiljenee.
Tiesi, niin voittanut on sodan sen, sekä ikuisen rakkauden.
Luoja niin soi, hänet takaisin toi ja he kuuluvat toisilleen.
(Joel Hallikainen: He kuuluvat toisilleen)
Niin suuri rakkaustarina se on.
Niin kaunis vaikkei ole suruton.
Niin suuri rakkaustarina se on.
Niin vaatimaton, niin koruton.
Se yksi miljoonista tarinoista on,
silti suuri rakkaustarina se on.
(Tauski: Suuri rakkaustarina)
................................................................................
Kyseessä omien isovanhempien rakkaustarina Joel Hallikaisen ja Tauskin osuvista laulunsanoista lainattuna. Itse en ole isovanhempiani nähnyt elossa. Pääsin tutustumaan heidän elämäänsä äitini kertomuksien kautta, valokuvissa ja vanhoissa kirjeissä, joita on paljon. Tuossa kuvassa siis vain muutama. Kuvat ovat siis ihan omia aarteitani ja niissä on isoisäni ja isoäitini nuorena. On heistä myöhempiäkin valokuvia, mutta tuollaisina nuorina he ovat minun ajatuksissani.
Talo, joka pilkistää valokuvassa puun takaa on heidän kotinsa: talo, jossa äitini ja hänen sisarukset ovat syntyneet. Tätä taloa isoisäni ei rakentanut itse, vaan hän sai sen perinnöksi ja se kuului osana isompaan tilaan. Kyseistä taloa ei ole ollut vuosikymmeniin enää, eikä muitakaan rakennuksia jotka siihen kuuluivat. Isoisäni rakensi myöhemmin toisen talon vanhan lähelle ja se talo on edelleen pystyssä. Siellä on minun satumaisemani (kuten ylempänä laulussakin sanottiin). Sinne voisin haluta, jos se olisi mahdollista. Siellä on rakkaita muistoja.
Kommentit