Eilen oli taas esikoisen kerhopäivä ja päätin lähteä kuopuksen kanssa kaupungille. Historiallista sinällään, että taidettiin mennä ekaa kertaa kaupungille autolla neidin kanssa. Mehän aina pyöräillään tai kävellään, kun kuopuksen kanssa kaksin mennään kaupungille. Meinasin kyllä nytkin, että pyöräillään kun tiet oli sulia. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään sillä ei ollut enää sopivaa kypärää tytölle. Sovitin sekä neidin oman kypärän, että isoveljen kypärän (syksyllä viimeksi pyöräilty). Tarkoittaa siis sitä, että molemmat tarvitsevat uudet kypärät. Kävelykin minua houkutti, mutta en uskaltanu lähteä sillä viime kerralla sain jalkani todella kipeäksi ja tarkoitus oli päästä illalla jumppaan. Joten auto siis tallista esiin ja kaupungille. Tulipa laiska olo.

Noh, kaupungilla käynnillä oli sentään hyvä tarkoitus. Piti ostaa perheen miehille jotain kivaa. Erityisesti sille isommalle.  :)  Nyt kuitenkin tulee HUPSIS osuus: eli kuinka sitten kävikään. Kotiin kun lähdettiin niin tytöillä olikin mukanaan jotain vain itselleen. Minulla oli valkoisia mattapintaisia tuikkukuppeja.
1286051.jpg

1286128.jpg

 (Valkoinen viehättää tällä hetkellä). Noita samanlaisia tuikkukuppeja löytyy meiltä ennestään jo, mutta mulla on paljon asetelmia eri pöydillä/lipastojen päällä joten ostin muutaman lisää, kun niitä oli taas Sokokselle tullut.

Kuopuksella oli Hello Kitty pinnejä.
1286029.jpg

 No joo, Hello Kitty on siis (toistaiseksi ainakin) minun intohimoni. Neiti varmasti joko alkaa inhoamaan niitä tai sitten tykkää. H&M:lle oli tosian tullut ihan uudenlaisia Hello Kitty pinnejä ja nehän suorastaan tarttu sieltä mun näppeihini, kun ohi käveltiin. Olinkin odottanut tuollaisia pieniä pinnejä Hello Kitty teemalla.

Kuopus saikin joulupukilta (miehen siskolta ja tämän mieheltä)  Hello Kitty paidan ja itse tilasin joulun aikoihin H&M:n netistä pari tunikaa aiheeseen liittyen. Joten nyt on sopivat pinnit vaatteisiin  ;)

1286457.jpg

1286039.jpg


 (Älkää nyt ottako näitä juttuja kovin vakavasti. En ole näin orjallinen.) Noita pinnejä käytetään varmasti kaikkien muidenkin vaatteiden kanssa, sillä ovat tällä hetkellä  m i n u n  suosikki pinnini. Kuopukselle toistaiseksi riittää, että on mitkä tahansa pinnit ja hiuslenkit.

Tänään pitäisi kyllä muistaa taas leikata kuopuksen hiuksia. Kasvavat kovaa vauhtia ja etuhiukset ovat  silmillä. Eipä se tyttöä tunnu haittaavaan. Välillä kyllä vaatii pinnejä ja hiuslenkkejä itse, kun mä en niitä kotioloissa viitsi aina laittaa. Nyt noi hiukset ovat kyllä juuri sen mittaiset, että ellei niitä laita kiinni tyttö näyttää tosi "ruokottomalta". Eli hiuslenkit ja pinnit on ainut tapa saada neiti siistin näköiseksi. Mikäs siinä silti, sillä mä tykkään laittaa hiuksia (siis neidin hiuksia, omieni laittamiseen olen väsynyt jo vuosia sitten joten ovat lähes aina auki)

Tämmöisä siis tapahtui eilen... ai niin saihan se pieni mieskin jotain eli lippiksen ensi kesäksi, mutta isompi ei saanut mitään. Lippis on kyllä ollut jo sisäkäytössä sillä poika on hullaantunut Spidermaniin (koska kaverikin on). Ilman kaveria ei varmaan tietäisi edes mikä Spiderman on. Niin ja jos jäi epäselväksi niin lippiksessä on Spidermanin kuva.  :)