Täällä meidän kaupungissa on kaksi hyvää lasten kirpputoria, jossa siis myydään lasten vaatteita, tarvikkeita, leluja, huonekaluja ja ylipäätään kaikkea lapsiin liittyvää. Kerran olen itsekin siellä myynyt lasten pieneksi jääneitä vaatteita, mutta pääasiassa vaatteet menevät kavereille.

 Pidän kierrätystä hyvänä ajatuksena ja välillä käyn kiertämässä nämä lasten kirppikset läpi jos löytyisi jotain. Tänään kävin tekemässä kierroksen ja tulinkin tyytyväisenä kotiin, sillä löysin sieltä sattumalta kaksi peliä joita olin meille haaveillut. Esikoinen on päässyt pelien maailmaan ja eilenkin mietin, että olisi kiva, kun meillä olisi Kimble ja Choco. Choco on helppo pienten peli. Kimble jo hieman haastavampi, mutta uskon esikoisen oppivan sitäkin pelaamaan aikuisen avustamana. Siis niin että aikuinen kertoo mikä silmäluku noppaan tulee (kun sitä "noppakupua" painaa) ja esikoinen osaa itse sitten liikuttaa pelinappulaa, sillä hän osaa jo laskea jonkin verran. Kymmeneen menee sujuvasti. Siitä eteenpäin numerot heittelevät vielä miten sattuu.  :) 

Chokoa pelattiin heti pari erää ennen esikoisen päiväunia. Jos illalla jää aikaa niin voidaan koittaa pelasta Kimbleä. Saa nähdä silti ehtiikö sillä tälle päivälle on kaikenlaista hommaa varattuna.