Meillä on sairastettu. Esikoinen ei päässyt viime viikolla lainkaan kerhoon kun yski niin kovasti. Torstaina poika oli niin surkeana kun ei päässytkään kerhoon, että päätin tehdä päivästä oikein hauskan. Tässä siitä lyhykäinen kooste.

Aamulla kun heräsimme ei telkkaria aukaistu lainkaan vaan aamupalan jälkeen istuttiin sohvalle ison kirjapinon kanssa ja luettiin kaikki.
Tässä muutama opus meidän lukumaratonilta:
1266099.jpg

Onneksi viimeinkin pihalla oli lunta, joten seuraavaksi suuntasimme ulos lumileikkeihin (potilaalla ei siis ollut kuumetta vaan yskää jonka vuoksi en viitsinyt kerhoon viedä). Meillä olikin oikein hauskaa ja minäkin löysin sisäisen lapseni pyöritellessäni isoja lumipalloja hikihatussa. Miten se lapsena tuntui niin helpolta ja vaivattomalta??

Tässä meidän ukot
1266112.jpg

Minä olisin tyytynyt yhteen lumiukkoon, mutta esikoinen sanoi lumiukon kuiskanneen hänelle tahtovansa kaverin itselleen. Noh, pitihän se kaverikin sitten siihen viereen pyöritellä. (Illalla ja seuraavana päivänä mun lihakset olivat niin kipeät että kävelinkin ihan hassusti.)  :)

1266107.jpg


Päiväunien jälkeen oli erityisesti kuopuksen mieleistä tekemistä. Nimittäin leivottiin kauralastuja. Tyttö leipoisi varmaan joka päivä ja monta kertaa jos vain saisi. Nytkin itku tuli, kun piti lopettaa taikinan sekoittaminen.

Keksit on jo syöty, mutta kuvasta saatte toki ihastella. Olivatkin pitkästä aikaa hyviä. :)
1266114.jpg


Tässä vielä tunnelmaa meidän tekemästä lumilyhdystä.
1266121.jpg