Meillä oltaisiin terveitä, mutta vettä tulee taivaalta sen verran reippaasti, että kotona ollaan. No, onhan mulla tässä hommia riittämiin sisätiloissa. Aloitin kuuraamaan vessoja oikein kunnon teholla, jos siellä jossain muhisi vielä "pöpöjä" tuosta meillä jyllänneestä taudista niin saisivat kyytiä. Pöytätasoa siivotessani otin kuvan vessassa vielä majailevasta vaippakorista.  Nyt on meidän perheestä sitten vaippailut loppuneet.

1669104.jpg

 Koko ajan merkit siitä, että meillä asustaisi pieni lapsi vähenevät. (Juu, pieniä nuo vieläkin ovat, mutta ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan) Vaipat häviävät, pinnasänky on lähtenyt jo kauan aikaa sitten, syöttötuoli meillä on ollut pöydän päässä ikuisuuden, vaikka kuopus toki osaa syödä tavallisellakin tuolilla istuen. Nyt syöttiskin lähtee luultavasti kaverin lapselle. Mä kun olen tosi hassu näiden asioiden kanssa ja luopuminen on minulle haikeaa ja vähän vaikeaakin niin luulen, että tuntuu hetken hassulta kun syöttötuoli ei enää olekaan tuossa. Onhan se siinä jo noin 4 vuotta ollutkin putkeen, siitä asti kun esikoinen sitä alkoi käyttää. Yhdistelmätkin meillä on vielä, mutta niillekin seuraava käyttäjä on tiedossa. Sitten taitaa jäädä enää yksi merkittävä pikku-lapsi perheen merkki meille: eli meillä on vielä yhdet rattaat, Emmaljunga softyt, jotka ovat vain istuma rattaat ja ovat autonperässä olleet pitkiä kaupunkireissuja varten.

Tähän loppuun vielä kuvat lasten sadepäivän lego leikeistä.

1669100.jpg

1669102.jpg