Piti lähteä kauppaan ja postista (kaupan yhteydessä) hakemaan meille tullutta pakettia. Pari ystävää on kauttani liittynyt erääseen kirjakerhoon ja näistä on tulossa hulppeat lahjukset minulle tai oikeammin lapsille. (toinen lahjus jo tullutkin).  Kyseiset lahjukset ovat Muumilaiva ja Muumitalo lelut. Melkoisen kalliit lahjukset ovat joten ei noita olisi ikinä tullut itse ostettua, mutta kivat ovat. Niille luultavasti leikitään vielä monia vuosia. Esikoinen tykkää muumeista ja on ollut onnessaan siitä laivasta joka tuli aiemmin. Kyseisiin leluihin kuuluu paljon pientä piperrystä (hahmoja ym sälää) joten kuopus ei voi niillä vielä hetkeen leikkiä ja saa olla varovainen tästä eteenpäin että osat pysyvät tallessa eivätkä joudu pienen neidin suuhun.

 Taitaa saada pappa lisää vettä myllyyn, sillä niin usein sanoo että meidän lapsilla on liikaa leluja. No, suotakoon hänelle tämä, koska hänen lapsuudessaa ei lapsilla ollut paljon mitään (ehkä jotain itse veisteltyjä ritsoja tms) joten kyllä tämän nykymaailman lasten lelut tuntuvat varmasti liioittelulta. Tulee silti hänelle aina sanottua oma mielipiteenikin, mikä on se ettei meillä ole paljon leluja. Isäni vain vertaa meidän lelumäärää omaan lapsuuteensa ja mä taas vertaan lelujen määrää kaikkiin tuntemiini lapsiperheisiin. Mielestäni tällä omalla vertailullani meillä ei ole paljon leluja.  Meille on jonkun verran noita vauvaleluja tullut lahjoina ja taaperoikäisten nuppipalapelejä on jonkun verran. 

Mielestäni meillä on toistaiseksi yritetty satsata kestäviin ja pitkäikäisiin leluihin. Esikoisella on legoja joilla leikitään varmasti vielä monta, monta vuotta. Brion junarataa löytyy joka myös säästyy takuulla "isältä pojalle"  (tarkoitan että on ajaton ja kestää useankin sukupolven leikit),  palapelit ovat kehittäviä ja niistä tykkäävät eri ikäiset. Omat palapelinikin on vielä säästössä, samoin omat legoni ovat siirtyneet esikoisen käyttöön.  Sitten meillä on auto leluja jokunen. Ei niitäkään mielestäni (toistaiseksi) hirmuista kasaa. Tosin niitä kertyy esim. synttäreillä varmasti aina lisää.
Niin ja sitten meillä on kaksi potku-autoa (joiden päällä istutaan ja potkutellaan eteenpäin) sekä taaperokärry jonka avulla voi opetella kävelemistä. Nämä vievät toki tilaa huoneessa, mutta niiden aika on melko lyhyt kuitenkin.

  Kirjoja meille on kertynyt, mutta ne eivät ole leluja. Tämä johtuu varmasti siitä että kuulutaan kirjakerhoihin ja siellä aina joskus tulee joku vastustamattoman ihana kirja myyntiin. Nyt olen mielestäni kyllä jo jonkin aikaa pidättäytynyt oikein hyvin kirjaostoksista. Käydään kirjastossa lainaamassa kirjoja ja juuri tänäänkin pystyin sivuuttamaan kirjakerhon vastustamattoman paketin (Autot- kirjasta) .

Kuopukselle ei olla varmaankaan itse ostettu vielä ainuttakaan lelula (ei kun öh..tuota noin.... muistinkin että sorruin jokin aika ostamaan hänelle odottamaan 1v lahjaksi ihan oman nuken. Lisäksi tarkoitus ostaa pienet nuken rattaat siihen lisäksi.  Muuten ei olla mitään ostettu, eikä paljon tarvikaan ostaa koska esikoisen jäljiltä on noita leluja. (astiat, palapelit ja lähes kaikki käyvät hyvin tytönkin leikkeihin enkä mä aio erotella mitään sukupuolten ominaisia leluja. Jos tyttö tykkää leikkiä autoilla niin leikkii.  Nukkeja on silti varastossa (mun omat 3 vanhaa nukkea, vielä hyvin kelpaavat...barbeja löytyy, My little poneja , hevosia) Nämä ovat mun lapsuuden kodissani vielä. Ehkä niitä jossain vaiheessa voi sitten tuoda tännekin. Kaiken ei tarvitse olla uutta.  Käytetty on kuitenkin uusi ja mielenkiintoinen sille uudelle omistajalleen.  =)

Vielä tulee jotakin lastenhuoneen täytettä mieleeni. Sieltä nimittäin löytyy esikoiselle ostettu 1v lahja, eli keinu -HIRVI. Mies sen halusi, koska onhan hirvi (hirvimiehen mielestä) paljon jäskempi kuin tavallinen keinuhevonen. Esikoisen huoneessa on myös kolmipyörä, 2 -vuotis jouluna saatu. Ehkä nämä muutamat isot tavarat antavat vaikutelman että tavaraa olisi paljon. EHkä se myös näin lueteltuna kuulostaa paljolta. Kun katson itse huoneeseen niin mielestäni se ei ole paljon.  Vauva- ja taaperolelut ovatkin jo siirtyneet pikkusiskon huoneeseen ja sieltä edelleen sitten varmaan kun sisko kasvaa niin  siirtyvät seuraavalle omistajalleen. En tiedä onko meille siihen mennessä sitten kertynyt paljon muita leluja tms, mutta jos ei ole niin siinä vaiheessa varmaan hyllyt tyhjenevät ja tilaa tulee.  =)  (ehkä toiveajattelua, kun lapset kuitenkin vielä näin pieniä että leikkivät vielä pitkään) Onhan se itsekin joskus kiva vaikka rakentaa legoilla joku linna tms (siksi niitä legoja ei ole mielestäni koskaan liikaa). Varsinainen leikkimis meilikuvitus joka lapsilla on, on multa jo kadonnut....eli keskityn lähinnä eskoisen kanssa rakentamiseen...se leikkiminen onkin jo paljon hankalampaa.  No, onneksi on myös leikkejä joissa voi olla "vierailevan tähtenä".  Esikoinen on alkanut nyt leikkimään paljon parturia, kun oli jokin aika isän kanssa parturissa hiusten leikkuussa. Äiti on asiakas ja poika leikkaa. Huvittavaa on, että parturi sanoo asiakkaalle aina lopuksi, että "ei haittaa, kyllä se parantuu".  Ruokaa laitetaan myös ja huudellaan välillä "ruoka on pian valmista". Sitten pitää käydä syömässä erilaisia keitoksia.