Keskiviikosta on jo vierähtänyt melkein viikko, mutta jotain koitan muistella. Nämä mun kirjoitukset ovat näemmä nykyään tälläistä muistelua kun ei muka ehdi muutoin kirjoittaa. Pitää kyllä ottaa itseään niskasta kiinni ja laittaa heti tapahtumia ylös kun ei sitä muista muutoin.

Kuopuksen uusia kuulumisia

Neiti täytti 19.8.2006  7kk. Voisi myös sanoa, että samalla kun mummu ja vaari tulivat tänne meille avuksi niin kuopus oppi myös syömään!! Ihme tapahtui ja ruoka alkoi maistua kuin taikaiskusta. Kerkesin kerran todeta mummulle (miehen äiti) että kuopus syö todella huonosti kiinteää ja ruoan saaminen suuhun on melkoista peliä, että lusikka vain on oikeassa kulmassa neidin mielestä ym. Noh, tämän sanottuani sain todeta, miten se ruoka vain vilahti neidin masuun. Syöttäjässäkään ei ole ollut "vika", sillä itse olen nytkin syöttänyt. Puuro varsinkin aamuisin ja iltaisin ei ehdi kovin kauaa lautasella vanheta kun se on jo masussa ja yleensä se ei edes riitäkään. Mä ehdin olla jo huolissani asiasta, mutta niin vain se tämäkin tytsy hoksasi miten kivaa syöminen on. Kaikki maut eivät kylläkään maistu, toisin kuin isoveljelle aikoinaan, joka oli lähes kaikkiruokainen. Kukkakaali on inhokkien listalla. Olen koittanut pariin otteeseen, mutta ei niin ei. Eihän se maistu kyllä itsellenikään. Ei mene alas, vaikka sekoittaa muihin makuihin. Bataatti sensijaan kelpaa, sekä peruna, maissi ja nauta. Lihaakin vihdoin ja viimein alettiin antaa jokunen päivä sitten.

En muista olenko neidin prinsessa elkeistä kirjoittanut...Jokatapauksessa tämä monesti poseeraan kylkiasennossa lattialla ja nostaa käden lonkan päälle. Siinä sitten keikkuu ja välillä kopsahtaa selälleen. Vielä ei kontata joten äiti pääsee suht helpolla. Sekin aika vielä ehtii koittaa kun perässä ei meinaa pysyä.

Esikoisen kuulumisia

En kyllä muista mitä olen kertonut. Meidän poika on vihdoin kuitenkin hoksannut miten tehdään kuperkeikka. Pitkään on sitä yrittänyt, mutta nyt on joitakin viikkoja osannut sen tehdä itse ilman apua. Tosin ei pelkää mitään että teksi sen varmaan vaikka sohvalta lattialle ellei kiellettäisi.

Puhetta tulee melkein taukoamatta ja pojan hiljentää lähinnä kirjojen lueskelu tai piirretyn katselu. Keittiöhommissa haluaisi kovasti auttaa tuo aina tuolin itselleen johon nousee seisomaan. Jokin päivä tässä olimme ruoanlaittopuuhissa ja esikoinen tietysti sitten poltti sormenpäänsä niin että tuli oikein rakkula. Huuto oli melkoinen eikä meinannut millään lakata. Toivottavasti tästä tapahtumasta viimein oppi että hellan levyt voivat olla kuumia ja pitää totella kun kielletään. Itse olin ihan vieressä kun tämä tapahtui, mutta tapaus oli niin nopea etten ehtinyt edes huomata ennen kuin vahinko oli tapahtunut ja pieni käsi kurkottanut levyyn.  =(

Jokapäiväinen huvitus on esikoisella ollut vaarin autossa leikkiminen. En ole itse ollu paikalla näkemässä miten kovaa kohtelua auto on saanut, mutta hieman hirvittää. Vielä kuitenkin näyttää kunnossa olevan. Heti aamusta alkaa vaatimuksia sadella: mennään pihalle, mennään vaarin autolle, mennään, mennään!! Huh huh. Melkoinen into on pienessä miehessä. Onhan se ollut tosi hienoa nyt esikoiselle kun on saanut näin paljon mummun ja vaarin huomiota ja aikaa. Voin kuvitella, että suru on kova kun he lähtevät. 


Omia kuulumisia

Nyt voin jo tosi hyvin. Sen vuoksi on melko vaikeaa muistaa että en oikeasti saa siltikään nostaa kuopusta, saati esikoista! Muutaman päivää söin särkylääkettä ja tuntui ettei se kunnolla auta, mutta niin paljon kuitenkin auttoi etten mitään uutta lääkettä hakenut. En siis koe mitään tuskia kokeneeni. Päänsärky oli kyllä inhottavaa mitä oli jokunen päivä myöskin leikkauksen jälkeen.

Keskiviikkona kun leikattiin niin lauantaina tuli käytyä jo kaupungilla lastenkirppiksellä. Sunnuntaina taasen oltiin Kirjurinluodossa Pellehermannin puistossa ja eskoinen oli taas innoissaan. Hassu poika meinasi väkisin lyöttäytyä jonkun muun perheen mukaan siellä. Poika vaikuttaa kyllä hyvinkin sosiaaliselta ja yrittää alkaa kaveeraamaan lähes jokaisen lapsen kanssa.

Tänään tiistaina tuli taasen käytyä kaupungilla. Katsastin jo toppahaalarit kuopusta ajatellen, mutta ei löytynyt mitään minkä olisin halunnut. Jonkin verran kun saisi kostettua hylkiä se haalari. Onneksi äitiyspakkauksen haalarin (esikoisen pakkauksesta) on olemassa niin sillä pääsee alkuun. Kuopukselle tuli kuitenkin ostettua paita ensi kesää varten (oli vielä alennuksessa) ja esikoiselle löytyi moottoripyörä-lelu. On sellaisista tosi kiinnostunut ja pojalla on vain autoja ja kauhakuormaajia joten saapi nyt sen "mopon" josta aina on niin tohkeissaan. Vielä ei kyllä lelua annettu. Katsotaan milloin on hyvä hetki. Kirjastossa myöskin käytiin ja olikin hyvä käynti kun löytyi taasen Babyblues sarjakuvia ja esikoiselle monta DVD:tä. Puuha Peteä ja Muumia, Himpuloita ym kivoja.

Itsellä olo on tosi onnellinen nyt. Parisuhteessa kaikki kunnossa ja elämä mallillaan. Leikkauksesta toipumien kyllä varmasti tulee olemaan henkisesti raskasta kun ei päästä ainakaan ihan vielä ihmisten ilmoille ja mä olen kyllä sellainen luonne että tarvin muutakin kontaktia kuin vain lapsia päivisin. Täytyy kutsua kavereita meille kyläilemään. Jopa syksyäkin odotan ihan positiivisin tuntein. Odotan innolla, että pääsen polttelemaan kynttilöitä. Olen hamstrannut niitä tosi paljon kun bongasin erään loppuunmyynnin kesällä. Rakastan kynttilöiden polttelua pimeinä syksy ja talvi-iltoina! Heh, tuli mieleen kun jostain joskus luin, että suomalaiset eivät kovin usein käytä rakastaa- sanaa kun asioista puhuvat, että ovat kovin hillittyjä tunteissaankin. Mä en kyllä ole. Jos horoskooppia ajattelee...että olen Vaaka, niin en ole sitten sellainen tasainen vaaka laisinkaan. Mun vaakakupit ovat aina kovasti kallellaan jompaan kumpaan suuntaan. Elän tunteet tosi voimakkaina, kun olen onnellinen niin olen sitten tosi onnellinen ja kun surettaa niin silloin olenkin tosi maassa helposti. On siinä miehellä kestämistä mun kanssa.  Vielä se on matkassa pysynyt ja kuulemma aikoo tulevaisuudessakin pysyä.  =)

Lasten syntymät ovat tehneet musta entistäkin herkemmän ja tunteet pomppivat ääripäästä toiseen tosi helposti. Jopa kuopuksen kummitädin raskaujututkin ja se, että heidänkin vauvansa syntyy pian saa mut lähes itkua tuhertamaan. Ei sitä aina meinaa itsekään jaksaa itseään ja omia tunteilujaan, mutta minkäs teet.