Pitää kyllä sanoa, että huh hellettä. Ihanaa kun on lämmin, mutta pakko oli tulla sisälle hetkeksi pakoon kuumuutta. Tänään ollaan jo oltu jo kaupungilla koko perhe. Käytiin syömässä Isokarhussa toisen kerroksen ravintolassa lounasta. Nyt en millään muista paikan nimeä... Pitää hehkuttaa, että todella hyvä palvelu! Lapsilta ruokailu ei maksanut paljon mitään, oisko pari euroa pyytänyt. (lapsille ei siis ollut mitään selkeää hinnastoa, mutta katsoi päältä että ei meidän kirput paljon voi syödä. :)  Vanhempi nainen meitä palveli ja joku nuorempi mies kävi myös siinä tiskin takana juttelemassa. Nainen passasi meitä ja toi lapsille omia mukeja ja lusikoita, kaatoi esikoiselle maidon mukiin ja toi lapsille jälkiruoatkin (kaupan suklaa vanukkaita). Tosi kivalta tuntui passaus ja palvelu. Meidän lapsista kylä huomasi, etteivät ole tottuneet noita vanukkaita syömään. Kuopukselle maistui kyllä oma vanukas lähes kokonaan, mutta esikoinen valikoi tummemman suklaavanukkaan ja ei syönyt puoliakaan kun sai ilmeisesti tarpeekseen.

Nyt muu perhe on päiväunilla ja mä olen istuttanut yhteen parvekelaatikkoon vielä keltaisen ja punaisen Daalian ja Lobeliaa kaveriksi. Toivottavasti menestyvät laatikossakin vaikka siinä ei ole niin paljon multaa. Toinen Lobelia näyttää hieman nuutuneelta, mutta toivottavasti sekin pirityisi vielä. Tarkoitus on laittaa tuo laatikko keittiön ikkunan alle niin voin sisältäkin ihailla kukkia.  :)  No näkeehän keittiön pöydästä tuon mun perennapenkkini, mutta siinä ei hirmuisesti vielä ole kukkia.  Kurjenmiekat ja leijonankidat näyttävät siltä, että pian alkaisivat kukkimaan...odotellaan siis sitä.