Kuopus alkoi sairastamisen aikana heräilemään 7-8 aikaan aamulla. Ennen nukkui hyvinkin kymmeneen. Mä en meinaa millään päästä sängystä ylös, nytkin silmät ihan ristissä. Kahvia en juo joten siitä ei ole mulle apua vaikka jotkut sen voimalla itsensä hereillä pitävätkin. Pihallekaan ei tarkene mennä. Siellä on -20 astetta pakkasta.

Eilinen oli kiva päivä mulla sillä lapsuuden kaveri kävi meillä kylässä. Asuu Helsingissä tätä nykyä joten ei kovin usein nähdä. Hän odottaa esikoistaan viimeisillään ja mä odotan malttamattomana kumpi sieltä masusta putkahtaa. Esikoinenkin innoissaan sitten illalla selitti kun mies tuli kotiin, että täällä kävi semmoinen  vieras jolla oli vauva masussa.

Olen nyt sairastamisen aiheuttamasta alavireydestä selviämisen jälkeen koittanut antaa miehelle omaa aikaa niissä puitteissa mitkä ovat meille mahdollisia, eli olen käynyt lenkkeilemässä iltaisin (en nyt ihan joka ilta) ja ottanut lapset mukaan tuplarattaisiin. Mies käy lisäksi pelaamassa sählyä viikonloppuisin. (Ihan joka viikonloppu ei ole peliä ja joskus on kaksikin)

Mä olen miettinyt että haluaisin itsekin jonkun liikunnallisen harrastuksen taas, mutta luulen että mun harrastaminen jäää tänä keväänä siihen lenkkeilyyn. Pitää miettiä vaikka Naisvoimistelijoita sitten ensi syksynä uusiksi. Naisvoimistejoiden jumpissa kävin ennen kuin aloin kuopusta odottamaan. En kyllä ole mikään himo jumppailija, vaan oikeasti tykkään yleisurheilusta ja joukkuepeleistä. Kyllä siihen jumppaamiseenkin pääsee sisään kuitenkin kun käy sisukkaasti ja hyvä olohan siitäkin tulee. Tuo lenkkeily sopii myös hyvin mulle koska siinä voi jutella paremmin kuin jumpassa (voi siinäkin vieruskaverin kanssa jutella mutta ei niin paljon)  Mä kaipaan sitä sosiaalista kanssakäymistä niin paljon ja juttuseuraa että se tarve ei meinaa yksinkertaisesti edes vuorokauden aikana tyydyttyä ja mä haluisin jutella vielä miehenkin kanssa yömyöhään. (Mies vaan sammahtaa niin nopeasti sänkyyn päästyään että mä jään usein puhisemaan kiukuissani yksin valveille)

huiii...Kurkkasin juuri mittaria ja pakkanen pysyttelee hirmu kovana edelleen. -22 oli nyt. Tekisi niin mieli lähteä pihalle mutta en kyllä halua itseäni tai lapsia lähteä palelluttamaan. Eilen kun oltiin illalla lenkillä erään äidin kanssa johon tutustuin Yahoon listan kautta (hän kävi ostamassa kuopuksen pieniä vaatteita meiltä) niin silloin ei ollut pakkasta kuin muutama aste mutta tuuli niin kylmästi että mullakin sattui poskiin ja reidet meinasi jäätyä. Kun tulin sisälle ja reidet alkoivat sulaa niin kauhea kutina taas niissä. Se on inhottava tunne. En vain tajunnut että olis pitänyt laittaa toppahousut kun pakkasta ei ollut paljoa. Noh, voi olla jos tälläisiä pakkasia jatkuu niin pihalle ei tarkene mennä kuin siksi ajaksi että kävelee kauppaan. Se on tällästä kun ei ole tottunut koviin pakkasiin. Pohjoisessa on pakko ulkoilla näilläkin keleillä kun muuten ei varmaa pihalle pääsisi lainkaan.