Synkkää ja pimeää on pihalla. Lumesta ei tietoakaan ja vettä sataa. Siksi haluan piristystä ja nyt on laiteltu ripaus punaista taloon ja valojakin sisälle. Lasten huoneisiin heidän omat valonsa, jotka toimittavat myös yövalon virkaa nyt. Olohuoneesta löytyy myös parit valot ja meidän makkariin haluaisin ehkä myös tunnelmaa, mutta ne valot on vielä kaupan hyllyllä. 

Eteisen aaltomaljakon sisältö muuttui. Kivet ja feikki meritähdet siirtyivät kaappiin ja tältä näyttää nyt. 

 

Keittiön valkoinen kaitaliina sai kyytiä, mutta vielä en punaista liinaa sentään laittanut vaan ruskean ja taas kynttiläalustalle ripaus punaista.

 

Olkkarin valot pääsivät taas lyhdyn sisään. (Älkää välittäkö noista tupla valokuvakehyksistä, kun edelleen uupuu kuvat takimmaisista kehyksistä jotka tuossa tasolla kuuluisivat olla ainoastaa. Noloa, mutta ei vain olla kehitetty kuvia aikoihin.

Mulle tuli ylläri vapaapäivä, kun hoitolapset sairastavat. On silti ihana viettää pitkä vkloppu! Ulkona on niin pimeää, että näin keskellä päivää voi sytytellä kynttilöitäkin ja tunnelmoida. 

 

Laitoin vielä musiikkia soimaan ja suklaatakin löytyy. (Suklaat ovat uudessa Pentikin kipossa, minkä sain 30v synttärilahjaksi esikoisen kummeilta) 

 

Punaista piti kaivaa esiin myös vaatekaapeista. Tytölle Lindexin mekko ja äidille Marimekon punainen pallo paita.

Hmmm...tytön mekko alkaa olla pieni ja pallo paita ei taida olla täysin mun tyyliä, vaikka 

kovasti koitankin. Paita päätyi vaan mun kaappiin, koska oli niin pirteä ja olen sitä tottakai käyttänytkin. 

 

Loppuun vielä esikoisen eka itse kirjoittamansa toivelista joulupukille. Kuva on tosi samea, mutta parempaa kuvaa ei ole.

Olen tosi iloinen, ettei omat lapset halunneet pyytää kaikkea mahdollista mitä lelulehdet ovat pullollaan. 

Lista on hyvin maltillinen jos ei jopa hyvin minimaalinen.  Jos täällä käy sukulaisia niin tuosta toki saa 

ottaa vinkkiä. Tosin miehen kanssa ajateltiin ostaa jääkiekkomaila ja kiekko jo synttäreiksi pojalle. Äiti 

voisi lisätä pojan listaan vielä, että pitkille kalsareille olisi tarvetta (koko varmaan noin 120cm). Yritin 

kysellä myös kumpaa toivoisi enemmän star wars vai power miners legoja, mutta ovat kuulemma yhtä 

kivoja.  Star wars legoja kuitenkin taitaa olla tällä hetkellä vähemmän. 

 

Kuopuksenkaan toivelista ei ollut pitkä.  Listalla oli: Petshoppitalo, petshoppeja, nukkekoti, pulkka. 

Listalta olemme itse jo ostaneet petshoppitalon ja ystäväni (neidin kummitäti) on ostanut petshoppeja 

ison pakkauksen eli niitäkin on takuulla riittävästi. Pulkalle olisi sikäli tarvettakin, että viime talven pulkka

vetelee viimeisiään (pohja rikki monesta kohtaa). Äiti voisi tähän listaan lisätä, että sukkahousuja taas 

tarvittaisiin. Nukkekoti toiveeseen pitää ikävä kyllä taas sanoa, ettei meillä ole tilaa sille. Mutta toki olen 

lapsille jutellutkin, ettei joulupukki voi aina kaikkia toiveita toteuttaakaan.  :) 

 

Mutta jos tästä joku haluaa ottaa joululahja vinkin itselleen niin olisi mukavaa jos ilmoittaisitte siitä 

minulle. (Ei tulisi paketeista samoja juttuja)

 

Nyt taas hommiin. Vaikka vapaapäivä onkin niin pitää sitä ruokaakin laittaa yms. Siivoukset ja pyykit

onneksi sain hoidettua heti aamulla pois. Mun omat tunnelma musiikitkin on vaihtuneet jo aikoja sitten

neidin titinalle musiikkiin. Esikoinen on eskarissa ja kotiutuvat kohta isänsä kanssa mahat kurnien

kotiin.