Lapin reissun odotusta

Aamupäivän aloitimme tekemällä Ylläs-kalenterin. Tai minähän sen lapsille tein. Sen avulla seurataan montako yötä vielä on Ylläksen reissuumme. Lapset kyselevät sitä jatkuvasti, joten nyt asiaa voidaan hahmottaa ja seurata paremmin. Saavat vuorotellen laittaa tarrat kalenteriin aina kyseisen päivän kohdalle. Eli kun viimeinen yö on nukuttu ja on lähdön aika koittanut, kalenteri on täynnä tarroja.

 

Nuutitusta

Tänään on tosiaan nuutin päivä ja nuutipukkeja on liikkeellä. Lapset siis pukeutuvat mitä erilaisempiin asuihin ja käyvät laulamassa ihmisten kotona. palkaksi saa karkkia, rahaa ja joskus hedelmiäkin.

Meidän lapset eivät ole vielä aiemmin nuutittaneet. Tänä vuonna oli ensimmäinen kerta, kun esikoinen lähti laulamaan oville. Alkuillasta iski ramppikuume eikä halunnutkaan lähteä, mutta kun ensimmäinen nuutipukki kävi ovella ja sai karkkia niin johan poika innostui. Tajusi jutun juonen, että tuohan on kannattavaa touhua  :)

Niinpä poika kaivoi salamana Spiderman asunsa kaapista ja pukeutui siihen. Kuopus oli todella väsynyt ja kärttyinen väsymyksen vuoksi joten ei lähtenyt mukaan. Minä sitten lähdin "taustatueksi" kiertämään naapurustoa. Jäin kylläkin pihalle kun poika meni sisään laulamaan. Käytiin oman taloyhtiön asunnoissa ja naapuri taloyhtiössä. Näki että moni oli kotona, mutta ei avannut ovea. Kurjaa. Onneksi poika ei sitä tajunnut, vaan luuli, ettei kukaan ole kotona. Ihan hyvän saaliin sai silti karkkia ja vähän rahaakin. :) 

Tälläinen nuutipukki meiltä lähti laulamaan:

Tässä saalis reissulta: