Meidän poika on semmoinen höpöttäjä, että juttua tulee lähes taukoamatta. Monesti niitä hauskoja ja herkkiäkin juttuja joita on pakko kirjoittaa ylös. Eilen kun olimme kerhoon lähdössä poika yhtäkkiä kääntyi mun puoleen ja sanoi painokkaasti: "Meidän perheessä rakastetaan".  Minusta oli ihanaa kuulla kohta 5-vuotiaan pojan sanovan noin. Vaikka koen tuon tuostakin huonommuutta (mikä varmaan on tyypillistä kyllä useille äideille) niin jossain on pakko edes onnistua kun lapsi noin sanoo. Kieltämättä halaamme ja pussaamme paljon ja kerromme myös sanoin rakastavamme. Viesti on siis mennyt perille, kun lapsikin sen ääneen sanoo.

Tuosta höpötyksestä pitikin vielä jotain kertoa. Eilen lähdin lasten kanssa aamupäivällä rautakaupoille. Olen tottunut, että takapenkiltä yleensä kuuluu höpötystä ja kyselyitä mitä erilaisimmista asioista ja jonkin matkaa ajettuani havahduin siihen, että ompas hiljaista. Kukaan ei puhunut mitään. Oli pakko kysäistä nukkuvatko lapset ja ihan hereillä olivat kun vastaus tuli heti. Todella outoa, mutta mukavaa vaihtelua.  :)