Terassi on lautojen käsittelyä vaille valmis. Eli voisi sanoa, että valmis on! Jippii! (Enää on vaikeus päättää haluaako käsitellä laudat tummiksi vai jättää vaaleiksi)

Terassi-projektin kimpussa ahertamassa olivat: vaari (miehen isä), esikoisen kummisetä ja oma mieheni. (Esikoinen kävi myös välillä lapiota heiluttamassa ja osallistumassa omalla tavallaan)  ;)

Suuri KIITOS miehille isosta urakasta!!

Tässä kuvia valmiista terassista, jota hieman jo "sisustin".  Lisää kivoja sisustus juttuja kehittelen varmaan kesän myötä pikkuhiljaa. Hauskaa, että nyt voi "sisustaa" myös ulkona.


Tässä kokonaisuus (huono kuva, sillä pöytäryhmää hädintuskin erottaa terassilta)
1556474.jpg

1556478.jpg

Alla oleva kuva: keinun edessä on ihana vanha valkoinen räsymatto.
Meinasin heittää sen talven aikana kierrätykseen, kun ei sille ollut meillä enää tarvetta.
Onneksi en laittanut, sillä aivan mahtava matto terassille jalkojen alle pehmikkeeksi
ja mukavan pehmoinen siinä on vaikka istuskellakin. Lisäksi riittävän pieni,
että sen jaksaa pestäkin kun likaantuu.
1556494.jpg

1556504.jpg

1556506.jpg
Alla: meidän ihana pihapuu terassin ovelta kuvattuna.
1556507.jpg

Tykkään pihastamme entistä enemmän.
 Terassi on kuin piste iin päällä tai kruunu prinsessan päässä.
Vaikka haaveissani välillä mietin isoa taloa maalaismaisemissa
ja suurta pihaa, niin ehkä tämä on kuitenkin
juuri sopiva piha minulle.
Oikean kokoinen.
Minun luonteelleni sopiva...
Vähän kuopsutettavaa, mutta ei liikaa.
Enemmän nautintoa
ja rentoutumista.

Tässä vielä parhaita paloja terassista:
1556509.jpg