Isovanhempien päivää vietettiin tänä vuonna 17.10.2009.  Aiemmin on mennyt tälläinen ihan ohitse, mutta löysin netistä, että tälläistä päivää vietetään. Päätin sitten, että askarrellaan kortit omien ja hoitolasten kanssa isovanhemmille. Tässä taas vain yksi kortti esittelyssä ja epätarkka kuva tästäkin:

Pisteltiin siis sydänkuvio irti pahvista ja väritettiin. Taakse kirjoitettiin kivoja juttuja isovanhemmista. Muunmuassa mikä on hauskaa puuhastelua heidän kanssaan. Lapset saivat siis olla itse "äänessä" eikä äiti väsäillyt mitään. Kuopus koitti kirjoittaa jo omaa nimeäänkin.

Samana päivänä oli mun synttärit, mutta siitä juttua erikseen kunhan ehdin.