Tässä kun kotona uutta vuotta vastaanotetaan niin päätin kutoa esikoiselle lapaset valmiiksi. Aloitin nämä jouluna ja sain peukkua vaille valmiiksi. Nyt sitten tein peukun niin saan hehkuttaa tätä vielä vuoden 2007 puolella. Eli JIPPII tein ihan itse ekat lapaset sitten koulun käsityötunneilla tehtyjen jälkeen. Koulussa taidettiin kutoa 6 luokalla lapaset joten siitä on hieman aikaa.... Noh, otin sitten härkää sarvista ja ostin lapaslankaa. (7 veljestä ruskeaa) ja silmukoiden määrän lunttasin esikoisen olemassa olevista lapasista joita en ole kutonut, vaan ne on saatu lahjaksi. Kudoin ilman suurempia ohjeiden vilkuiluja, mutta peukun paikat piti netistä etsiä kun en tiennyt mille puikolle ne teen. Näin jälkikäteen sanoisin, että oli helppoa ja tykkään toistaiseksi tämmöistä kutoa, missä ei tarvi ohjeita vilkuilla vaan voi keskittyä muihinkin asioihin samalla kun kutoo.

Nyt on sitten esikoisella takkiin sopivat vanttuut. Juu-u, jos joku ei ole kuullut kyseistä sanaa, niin täällä lapasia kutsutaan myös vanttuiksi. Vanttuut-sana oli ainut mitä käytin lapsena.

Pakkohan saavutuksesta on kuva laittaa. Kuvasin lapaset heti kun valmistuivat joten niitä ei ole viimeistelty höyryttämällä tms.  Ovat aivan peruslapaset ja koko on noin 4-vuotiaalle. Ei mitään hienouksia vaan samaa väriä koko ajan. Kärkikavennuskin on semmoinen mikä ensin tuli mieleen. Senkin voi tehdä eritavoin, mutta  mä nyt vain  kudoin joka puikon päässä kaksi yhteen.. Ei ehkä nätein ratkaisu, mutta kelpaa ekoihin vanttuihini. Kyllä se tekniikka siitä hioutuu. Puikkoina käytin luullakseni 3 puikkoja vaikka langan vyötteessä suositellaan 4 puikkoja. Kuvassa toinen lapanen on toisin päin...eli molemmissa on toki peukkukin tehtynä.  :)
1173656.jpg

Nyt sitten vain nenä kohti uusia haasteita.... (käsityön saralla)