Jos muut pitää kahvitaukoja niin mulla on nyt jaffa tauko. En muista milloin olisin kyseistä juomaa juonut. Siitä on varmasti todella pitkä aika. Nytkin sitä ostin lääkkeeksi. Elikkäs eilen iski muhunkin pienimuotoisesti se vatsatauti. En oksentanut kertaakaan mutta veto oli ihan poissa ja välillä teki kyllä pahaa.

Tästä huolimatta menin iltapäivällä kosmetologille nypityttään kulmat ja väri laitettiin myös niihin ja ripsiin. Mun onnettomissa ripsissä ei kyllä paljon väri näy. Ovat niin hennot, mutta ripsiväriä toki tuleekin laitettua päälle. Muutoin olisin siirtänyt ajan, mutta perjantaina on pikkujoulut ja minähän haluan edes yrittää olla vähän edustava siellä. Toivotaan nyt sitten, että ei pahemmin sairastuttaisi ja päästäisiin huomenna pikkujouluihin miehen kanssa. Eipä ollakaan sitten yhdessä oltu missään pippaloissa vuosiin. Kyllä surettaa jos tämä joudutaan perumaan. Siskoni on pyydetty lapsenvahdiksi ja miehen työpaikan pikkujouluihin siis olemme menossa. Luvassa on teatteriin menoa ja sieltä ravintolaan syömään. Oma olo on jo tänään hyvä. Lapsillakin se tauti oli nopsaan ohi joten toivoa sopii, että mullakin meni yhden päivän sairastamisella. Kunhan mies ei enää alkaisi voimaan pahoin. Se tästä vielä puuttuisi.

Tänään oli esikoisen viimeinen kerhopäivä ennen joulujuhlaa. Nukuttiin pommiin ja herättiin 8.20. Yleensä 8.40 olemme jo lähdössä kerhoon. Noh, luulin että myöhästytään mutta lapset söivät reippaasti (osa puuroista jäi kyllä lautaselle) ja puettiin. Kuopukselle puin vain yöuvun päälle villahaalarin ja toppapuvun. Esikoinen toki puki normaalit päivä vaatteet kun kerhoon oli menossa. Itse en ehtinyt syödä lainkaan. otin  vain huikan jaffaa. Noh, lopputulos oli se, että oltiin ekoina kerholla. Kello oli 8.50 ja ovi vielä lukossa. Kerrankin nopeaa toimintaa. :) Esikoinen oli saanut parilta kerhokaverilta joulukortit ja ne laitettiin tietysti kunniapaikalle huoneen seinälle.