Juu, niin se vaan on, että eilen pesästä löytyi taas yksi muna lisää. Kolmas muna siis. Tänään en ole käynyt pesällä, enkä näin pimeällä sinne uskaltaisi enää mennäkään. Sieltä voisi saada fasaanin silmilleen.
1493444.jpg

Eilen kävi nimittäin aika pelottava juttu. Erityisesti esikoiselle pelottava. Poika meni edeltä pihalle ja halusi mennä katsomaan munia taas. Muut jäimme sisälle vielä pukemaan ulkovaatteita. No, yhtäkkiä pihalta alkoi kuulua valehtematta semmoista huutoa kuin henkeä vietäisiin! Poika huusi niin paljon kuin keuhkoista ääntä lähti ja huuto oli todella kauhun sekaista. Mä ehdin ajatella, että juoksiko niin, että nilkka nyrjähti tai mikä kauhea vahinko on tapahtunut??!!! Avasin oven ja katsoin suoraan ovelta pesän suuntaan, mutta poikaa ei missää, kunnes huomaan, että juoksee kauhuissaan sivusuunnasta jossa näen myös fasaanin.
Rauhoittelin poikaa terassilla ja koitin kysellä mitä tapahtui ja kun sen verran ymmärsin, että kyse fasaanista niin pelästyin, että se hyökkäsi päälle ja kysyin mihin sattuu ja nokkiko se johonkin yms. No, sain lopulta kauhistuneesta pojasta sen verran irti, että fasaani ei hyökännyt päälle, mutta oli ilmeisesti päästänyt kovan mekkalan, kun oli huomanut jonkun lähestyvän hänen pesäänsä. Mä en ollut sisälle kuullut fasaanin ääntä, mutta poika parka oli aivan kauhuissaan. En tiedä tuleeko elinikäinen fasaani kammo. Ei kyllä näyttäisi fasaania pelkäävän, mutta puhuu nyt ettei tykkää yhtään fasaanin äänestä.

Fasaani-kohtauksen jälkeen lähdettiin lenkille. Esikoinen pyöräili, kuopus rattaissa ja vanhemmat kävellen. Nyt taas sujuu pyöräily. Hieman oli talven jälkeen hakusessa tuo apupyörättä ajo, minkä oppi jo viime vuonna. Piti siis avustaa liikkeelle lähdössä (vaikka senkin oppi viime vuonna). Nyt siis taas sujuu.

1493489.jpg

Tänään ei olla tehty paljon mitään. Ollaan vaan oltu... laitettu ruokaa ja esikoisen kanssa pelailtu muistipeliä muutamaan otteeseen. Niin ja lasten serkku-pojalle, joka juhlii vkloppuna synttäreitään askartelin paketin ja se on nyt laitettu postiin.
1493497.jpg

Tässä välissä onkin hyvä pyytää anteeksi kaikilta ystäviltä ja sukulaisilta joiden synttärit niin monesti unohdan. En tee sitä tahallani. Mut on selkeästi ohjelmoitu muistamaan vain lasten synttärit. Joskus voi toki käydä niin, että jopa jonkun lapsen synttärit unohtuu, tai päinvastoin käykin niin hyvä tuuri, että muistan jonkun aikuisen synttärit.

Ehkä olin turhan vaatimaton, kun kirjoitin, ettei tänään ole tehty paljon mitään. Saatiin sentään viimein vietyä kasa tavaraa kierrätyskeskukseen. Toivon, että joku niistä tavaroista hyötyisi. Kierrätyskeskuksesta tullessa poikettiin vielä Euromarkettiin ja papan luokse, kun samalla suunnalla oltiin.