Tänään kävi kuopuksen Tampereen kummitäti tonttuilemassa meidän ovella ja tehtiin lahjavaihdot. :)

Kuvassa pojan kerhossa askartelema tonttu :
2144049.jpg
vinkki: maitopurkista ja huovasta tehty.  Minusta hauskasti toteutettu.

Nyt odottelen miehen kotiutumista pelaamasta, että pääsisin itse kaupungille vielä jouluostoksille. En taida vielä tänäänkään saada kaikkia ostoksia tehtyä sillä luultavasti yhtä joulusalaisuutta en löydä kuin tietystä kaupasta, jonne en tällä reissulla ehdi. Jospa keskustan liikkeistä kuitenkin löytyisi toinen salainen paketti jonka olen päättänyt hankkia.

Tähän saumaan pitää kertoa, että esikoinen uskoo edelleen tosi vahvasti joulupukkiin ja tonttuihin. Ihan vakavissaan kertoilee, miten varmasti näki tontun pihalla jossakin puun takana tms. Illalla kuulemma hänen huoneessaan vilahteli tonttuja ja hän on ihan varma siitä missä ne tontut piileksii hänen huoneessaan. Päivisin leikkivät tonttuja pikkusiskonsa kanssa ja hiippailevat tonttulakkien kulkuset kilisten pitkin taloa kurkistelu hommissa. Hauskaa. :)

 Jännää uskooko vielä aaton jälkeen pukkiin. Lasten isä taitaa taas "pukkeilla" meillä ellemme keksi muuta vaihtoehtoa. Mietin, että mahtaako jo tunnistaa isänsä, vaikka tämä muuttaisi ääntään tai meneekö läpi juttu, että isä on taas kerran ollut pitelemässä pukin poroja. Heh.  Ai niin, poika on kyllä ilmoittanut, että tänä vuonna hän haluaa mennä itse syöttämään niitä poroja ja istumaan pukin rekeen! Että näin. Voi olla vähän hankala tätä toivetta toteuttaa aattona... Lapsilla on kyllä hyvä muisti, sillä tämä tapaus kun mies oli pukin poroja pitelemässä pukin käydessä meillä tapahtui kuitenkin kaksi vuotta sitten ja poika oli silloin vasta 3-vuotias.

Iltapäivällä olisi tiedossa reissu kirkkoon laulamaan kauneimpia joululauluja. Menemme joko lasten kauneimpiin joululauluihin klo 15 tai aikuisten kauneimpiin joululauluihin klo 18. Päätarkoitus on mennä lasten versioon kauneimmista joululauluista, sillä se on varmasti lyhyempi ja muutenkin lapsiystävällisempi. Voisi olla, ettei nuo meidän lapset jaksaisi siellä aikuisten lauluissa olla. Noh, en tiedä kun ei olla aiemmin lasten kanssa käyty.