Tämä viikko on mennyt todella hitaasti vaikka ohjelmaa on ollut paljon. Olen odottanut viikonloppua kuin kuuta nousevaa ja jo luullutkin sen tulleen, kunnes olen käsittänyt olevani aikaani edellä. Noh, nyt sitten varovaisesti jaksaisin uskoa, että tänään on vihdoin perjantai! Tietysti joku nyt hihittelee itsekseen että eihän tänään mikään perjantai ole, mutta aika vahva olo on nyt sen suhteen, että olen oikeassa  ;)


Jaarittelua torstaista

Eilen olin todella piiiiitkästä aikaa lasten kanssa kaupungilla. Vieläpä molempien kanssa. Meillä oli treffit erään sukulaisen kanssa. Hieman kaukaisempaa sukua, en edes osaa suoralta kädeltaä sanoa, mitä sukua ollaan, mutta jotain. Heh. Ei ollakaan pitkään aikaan nähty, mutta nyt voisi tapailla taasen kun molemmilla on pari lasta niin saavat lapset seuraa toisistaan.

Kaupunkireissulla mä kävin ensin lasten kanssa kirjastossa ja sitten oli treffit lastenkirpparilla tämän sukulaisen kanssa. Suht hyvin meni esikoisella kirppari reissu, mitä nyt kerran piti laittaa jäähylle rattaisiin kun meno alkoi olla arveluttavaa... En ostanut mitään kirppikseltä, mutta tulipahan tehtyä kierros sielläkin. Sitten mentiin Sokoksen alakertaan kahvioon. (siellä on mm Hese ja Rosso)  Parkkeerattiin leikkipaikan viereen. Pojilla oli järkky meno päällä leikkipaikassa. Välillä tuli tunne, että ei jaksais lähteä esikoisen kanssa minnekään tälläiseen, kun käyttäytyminen on mitä sattuu. Noh, järki sanoo kuitenkin, että eihän se varmaan opikaan jos ei pääse mukaan joskus. Muutamaan otteeseen piti napata poikaa kädestä kiinni ja pysäyttää kun meno oli ihan päätöntä ja meinasi lähteä pöytien väliin juoksentelemaan (paikka oli melko iso, että olis kyllä eksyny aika äkkiä). Kerran otin myös jäähylle viereeni pöytään. Pakko on jotain tehdä, että lapsi oppii ne käyttäytymis säännöt mitkä koskevat esim kahvilaa tms vastaavia paikkoja. Sanontahan kuuluu "minkä pienenä oppii sen vanhana taitaa".  Pois lähteminen onneksi sujui oikein mallikkaasti, ilman että siitä olisi tullut kiistaa. Siitä voin kehaista esikoista. Jossain vaiheessa kun pois lähteminen oli ihan kauheaa mistä vain (kun ei olisi halunnut lähteä). Ai niin, ekaa kertaa tais ranskalaiset maistua. Mulla oli esikoiselle kyllä banaani mukana mutta kun retkahdin itse ostamaan juusto aterian Hesestä niin esikoinen halus ranskalaisia (söi toki sitä ennen banaaninsa). Kuopus sai maistaa myös pari ranskalaista.

Kotimatkalla ylläri kuopus nukahti ja esikoinenkin oli sammahtanut jossain vaiheessa. Eivät sitten nukkuneet enää päiväunia.

Illalla olin taas lupautunut lenkille ja otin lapset rattaisiin mukaan. Kuten arvata saattaa puolen tunnin päikkärit ei riitä kuopukselle niin nukkui sitten koko lenkkeilyn ajan eikä meinannut illalla nukahtaa.

Perjantai jorinoita

Tänään käytiin kyläilemässä kaverilla tässä ihan lähellä. Ei viitsitty kuitenkaan koko aamupäivää tuhrata sisällä oloon joten lähdettiin myös pulkkamäkeen. Täällä meidän lähellä on kyllä tosi monta varteenotettavaa pulkkamäkeä. Nyt oltiin tosi isossa mäessä. On varmaan isompienkin lasten suosiossa. Oli oikein mukava ulkoilu keli kun pakkasta oli noin kolme astetta vain. Ei palellut yhtään. Kuopus taasen kyllä nukahti rattaisiin kun kotiin käveltiin. Nyt on joku jakso että herää jo seiskalta aamulla niin on jo ihan väsy ennen puolta päivää. Noh, nukkui rattaissa kotimatkan ja sitten heräs kotona syömään. En laittanut heti uusiksi sänkyyn kun ei siitä olis tullu mitään. Puoli kahden aikaan laitoin molemmat vasta unille ja sitten nukahti. Hyvä niin.