Meillä lapset ovat todella malttamattomia pääsiäisen suhteen. Erityisesti esikoinen kyselee koko ajan milloin se pääsiäinen on ja montako yötä pitää vielä nukkua jne.  Maanantaista asti poika on pommittanut minua pääsiäisarkarteluja "vaatien". Olen kyllä iloinen, että tykkää askarrella ja tehdä kaikkea ihan omasta halustaan. Aamupäivällä heti piirtelimme pääsiäismunia ja esikoinen piirsi myös pääsiäispupulle porkkanan.

Vasemmalla violetti muna on kuopuksen ja  porkkana ja oikeanpuoleinen muna esikoisen. Hän halusi tietysti leikata omat piirroksensa.

Piirrosten valmistumisien jälkeen ulkoiltiin taas aurinkoisessa säässä ja oltiin mm pulkkamäessä ja keinuttiin mäen vieressä olevissa keinuissa. (Paljon paremmat mitä oman pihan keinut, joissa ei saa otettua kunnon vauhteja)

 

Ulkoilun jälkeen ruokailu ja toisina päivinä sen jälkeen mentäisiin nukkumaan, mutta meillä ei lapsilla riitä unta päivisin joka päivälle. Menee vain sängyssä pyörimiseksi, joten tänään alettiin askarrella. Eilen sopivasti tyhjentyi siskonmakkara paketti ja siitä tuli toinen ruohopurkki. Toinen purkki tuli maitotölkin pohjasta.

Molemmat purkit tehtiin lasten yhteistyöllä. Isompi laatikko maalattiin sormiväreillä suoraan kylkeen. Pienempi on tehty siten, että lapset värittivät valkoista paperia vahaliiduilla ja paperit liimattiin maitotölkin kylkiin. Loppusilaus eli punaiset "pallot" tehtiin sormivärillä.

Purkkeja askarrellaan varmaan vielä pari lisää, sillä tarkoitus olisi viedä pääsiäistervehdys ainakin papalle. (Ei pelkoa, että pappa lukisi tätä, joten sen voi hyvin mainita, mutta muita mahdollisia henkilöitä en viitsi mainita) Siskonmakkarapurnukkaan tuleva ruoho jää kyllä itselle. Esikoisen pitää varmasti saada myös omaan huoneeseensa ruohopurkki, koska pikkusiskollakin on omansa. Hän oli kerhossa sen tehnyt. Tässä kuva neidin kerhossa askartelemasta purkista: