Viime viikko oli melkoisen kaaottinen. Onneksi oli ihania läheisiä, jotka tulivat apuun. Ystäväni vei lapsia pihalle ja kuopuksen kerhoon ja miehen siskon perhe kävi kaupassa puolestamme ja toivat myös pitsan ja muuta herkkua. Suuri KIITOS vielä siitä näin jälkikäteenkin! Teistä oli paljon apua.

Tauti kävi jokaisen perheenjäsenen läpi. Lapsilla näytti menevän aika nopeasti ohi. Kuopus nyt edelleen taitaa olla nuhainen ja hänellä sitä voikin kestää kauan. Kuumetta ei enää ole. (MUOKS samana päivänä päikkäreiden jälkeen kuopuksella lämpöä taas!) Ennen en ole pelännyt jälkitauteja, mutta nyt ensimmäistä kertaa elämässäni pelottaa jos jotain tulisikin. Olemme siis tänäänkin kököttäneet täällä sisällä, vaikka se kyllä ottaa koville. Nyt on talo kuitenkin hiljainen sillä molemmat nukahtivat päiväunille. Taitaa kuopus olla edelleen väsynyt omasta taudistaan koska hän ei nykyään välitä nukkua päiväunia ja saattaa pitkään makoilla kyllä sängyssään höpöttelemässä itsekseen, mutta ei nukahda. Nyt nukkuu.

Mies on ollut eilisestä (eli tiistaista) lähtien töissä taas ja me kotona koitamme päästä tavalliseen arkeen kiinni.

Toivumme taudista reseptillä johon kuuluu paljon rakkautta:

(Kuvassa esikoisen tänään piirtämä sydän)

Siitä tietää, että poikakin on tervehtynyt, kun sakset viuhuu ja kynät kolisee kipossaan pojan tehdessä taideteoksiaan. Tuo niitä aina niin ylpeänä ja iloisena nähtäviksi.

Toipumis reseptin toiseen osaan kuuluu paljon pannaria hillolla:

Pannari tai lätyt olivat haaveissa minulla lähes koko sairastamisen ajan, mutta olin liian väsynyt tehdäkseni niitä. Saati, että ruoka olisi edes maistunut. Päätin, että ainakin jompaa kumpaa tehdään sitten kun voimat sallivat.