Olen kärsinyt lähes päivittäin päänsärystä joten eipä ole pahemmin tullut kirjoitettua. Eilen oli erityisen huono päivä, kun pääsäryn lisäksi huimasi. Nytkin tuntuu samaa oiretta olevan pikkaisen. Silti on jo "pakottava" tarve jotain naputella.  :)

Silloin taannoin kun siivoilin keittiön kaappeja ja kirjoitin niihin kertyvän kovasti turhaa pareria niin tässä eräs paperi kuva. Nämä paperit eivät suinkaan ole turhia.

1481587.jpg

Kiitos naapurillemme, joka on tähän asti pitänyt huolta, että meillä on riittävästi piirustus ja maalaus paperia. Nämä kaikki siis häneltä ja pino oli paljon, paljon isompi sillä tästä on varmaan puoli vuotta otettu piirustuspaperit ja meidän neidin taiteenteko vauhdilla se ei ole pieni määrä. Erityisen iloinen olen paksusta vesiväri maalaukseen sopivasta paperista.

Siivouksen tuloksena tuli tunne, että tarvitsisin myös lisää laatikoita mihin järjestää kortteja yms. Tällä hetkellä pidän kovasti erilaisista peltirasioista. Löysinkin juuri tämän hetkisiä mieltymyksiäni vastaavat laatikot. Pidän nimittäin kovasti nyt kaikesta vanhasta sekä vanhan näköisestä tavarasta. Myös mustavalkoiset kuvat ovat mieleeni ja erityisesti siis oikeasti vanhat kuvat.

1481585.jpg

Nämä laatikot ovat sinkittyjä ja tuohon missä on tuo vanha valokuva kannessa haluaisin laittaa omien isovanhempien (äitini vanhempien) sota-aikana käymä kirjeen vaihto. Niitä kirjeitä on todella mielenkiintoista lukea. Siihen aikaan ihmisten käsialakin oli niin erilaista, kaunista mielestäni. Kirjoitus tyylikin niin erilainen (siis se, miten he asioita ilmaisivat). Kirjeitä lukiessa voi hetken koittaa eläytyä niihin aikoihin ja ihmisten elämään. Isovanhempani eivät ole olleet elossa vuosikymmeniin, ehtivät kuolla jo ennen minun syntymääni, joten eivät ole itse kertomassa itse siitä ajasta. Lisäksi ajattelin säilyttää rasiassa vanhoja valokuvia isovanhemmistani. Mietin kyllä säilyvätkö hyvänä tuollaisessa rasiassa? En kyllä tiedä miksi epäilen, mutta tuli nyt vaan mieleen, että olisi ikävää jos vanhat kuvat turmeltuisivat huonon säilytyspaikan vuoksi.

 Toiseen rasiaan taitaa päätyä ihan viime vuosien postikortteja. Toisaalta, kun tämän rasian kanteen on painettu USA:sta lähtevä posti niin sinne sopisi toki hyvin laittaa omaa USA:n postiani. Nuorempana kävin jonkin verran kirjeenvaihtoa USA:ssa asuvien sukulaisten kanssa. He olivat iäkkäämpi  pariskunta ja ovat käsittääkseni nyt jo molemmat kuolleet. Muistan miten lapsena sain valtavia "Amerikan- paketteja" ja siellä oli aina hienoja hepeniä. Kauniita mekkoja (osa niistä on vielä tallessa) ja farkkuja ja leluja yms. Muoti siellä oli tietysti ihan erilaista mitä täällä ja joitakin vaatteita pidin liian erilaisina, etten kehdannut oikein pitää niitä. Yhtenä esimerkkinä oli tummansiniset farkut. Täällä kellään ei ollut semmoisia ja mua hieman hävetti käyttää niitä.

Amerikan sukulaiset kävivät toki kesäisin täällä vierailuilla joten olivat minulle ihan tuttuja eivät vain kasvoja jossain valokuvissa. Pariskunnan vaimo oli mielestäni ihan Tyttökultien  Rose Nylundin näköinen (oikealta nimeltään siis Betty White)

Tässä jäi kirjoitukset kesken. Naapurit tyttö tuli pyytämään meidän esikoista pihalle ja lähdettiin kaikki (paitsi mies) pihalle. Käytiin kävellen leikkipuistossa ja vielä siellä touhuamisen jälkeen tehtiin pieni kävelylenkki lasten toiveesta. Kevät on tosian tullut. Auringossa jopa jo tarkeni istua, mutta parista muustakin asiasta sen huomaa. Nimittäin kuopus halusi ulkoiluttaa vauvaansa ensi kertaa sitten viime kesän. Vauva pääsi siis ratas ulkoilulle kun innokas hoitaja työnteli nukenrattaita  reippaasti koko matkan. Toinen kevään merkki oli leskenlehdet ojanpientareilla.
1481663.jpg