Tänään satoi ensimmäisen kerran jotain lumen tapaista. Lämpötila oli yhden asteen plussalla, joten pikemminkin räntää se oli. Harmillista.  Tässä kuitenkin todiste:

 

Lumesta puheenollen lapset tosiaan odottavat lunta kovasti ja esikoinen tekikin kummitädilleen lumiukko synttärikortin tässä vähän aikaa sitten. Lumesta ei silloin oltu nähty edes vilaustakaan täällä, mutta toivossa on hyvä elää...

Minusta kortista tuli tosi hieno ja poika teki sen ihan itse. Sormiväreillä siis tehty ja kädet, hatut, ukkojen napit yms piirretty sitten kynällä.

On niin hauska, että saatetaan tehdä tämmöisiä koko porukalla kun lunta oikeasti tulee. (Siis hoitolastenkin kanssa)

 

Mulla on kyllä niin kovia askartelijoita täällä, että tekevät vaikka kuinka paljon kunhan mä vaan keksin ja ideoin näitä askarteluja.  Myös vesiväreillä maalaus on ollut suosiossa ja maalauksia onkin tehty monena päivänä.

Viime viikolla mietin mitä kummaa voisi keksiä tyhjistä vessapaperi rullista joita olin kerännyt juuri askartelua varten ja yksi hauska juttu syntyikin. Askarrteltiin autot ja rullista leikattiin pienempiä  "palasia" auton pyöriksi siten, että nyt autot pysyivät itsestään pystyssä.