Viime viikon loppupuolella meillä oli kovasti touhua.

Torstaina esikoinen meni kerhoon ja kuopuksen kanssa suunnattiin kaverin pojan 2v synttäreille. Pieniä juhlijoilla oli kivaa ja saivat onkiakin. Onginnasta saaduissa "kaloissa" oli numerot ja onkimisen jälkeen lapset saivat etsiä vielä omat pakettinsa (missä siis vastaava numero kuin "kalassa") Nautittiin herkullisista tarjottavista ja lapset viihtyivätkin pöydässä pitkään.

Perjantaina tuli kuopuksen kummitäti kylään. Ei olla nähty pitkään aikaan ja lapset saivat siis nyt synttärilahjansa. Esikoinen sai cars autoja lisää kokoelmiinsa
1573360.jpg

Kuopus sai My little pony "pehmon" mikä puhuu ja kun laittaa tuttipullon suuhun niin kuuluu juomis äänet.

1573359.jpg

Illalla saatiin harvinainen vieras, kun miehen ex työkaveri tuli illanviettoon. Grillattiin, miehet saunoivat ja katsottiin suomen peliä. Esikoinen tykästyi kovasti eikä olisi malttanut millään nukkua. Kurkki vaan huoneensa ovesta vieläkö vieras on meillä.

Lauantaina alkoi kattotalkoon. Suurin osa taloyhtiön miehistä ahersi katolla. Esikoinen vietti lähes koko päivän pihalla naapurin tytön kanssa ja välillä myös naapuritaloyhtiön pojan kanssa. Mä myös olin paljon pihalla ja istuin terassilla pyörittelemässä prikkoja ruuveihin. Välillä kävin jutskaamassa naapurin poikien äidille ja pidin "prikka-taukoa" istuskellen heidän pihallaan.

Perennapenkki suunnitelmia mietiskelin myös taasen. Naapurin tytön äidille lahjoitin päivänliljaa ja vieläkin sitä on ylimääräistä. Voi toki olla, jos teen toisen penkin, että siirtäisin ylimääräisiä sinne, mutta katsotaan nyt. Kivempi se olisi jos penkeissä olisi paljon erilaisia kukkia. Lainasin puutarha- ja perennakirjojakin samaiselta naapurilta jolle lahjoitin sitä päivänliljaa.

Sunnuntai oli pilvinen päivä. Esikoinen silti pihalla juoksenteli ahkeraan ja välillä olivat naapuri tytön kotona leikkimässä. Minä shoppailin kuopuksen kanssa. Tehtiin kyllä hyviä löytöjä. Anttilasta löytyi kahdet kangät neidille. Nauhalliset kävelykengät heti käyttöön otettaviksi
1573351.jpg

ja toiset kengät ensi kesäksi:
1573353.jpg
Tämmöset vaapaa-ajan muotipopot  ;)

1573354.jpg

 Veikkasin koon kuinka paljon jalka kasvaisi (sen perusteella mitä vauhtia on nyt kasvanut, toivottavasti sopii sitten)  :) Muutakin tarttui mukaan, mutta nuo kengät nyt ehkä ne tärkeimmät löydöt. Eivät olleet hinnalla pilattu kun ovh hinta kummillakin oli 20e ja nyt olivat -50%

Käytiin myös tiimarissa josta ostin askartelu tarvikkeita: liimoja, paperia, pari vihkoa, tarroja ja pienen liitutaulun. Aakkos tarrat olivat Tiimarin paras löytö. Niitä tarvisin enemmänkin, mutta ainakin Tiimarista vein viimeiset.  :(

Tulimme välillä syömään kuopuksen kanssa ja lähdimme vielä ruokaostoksille. Ruoan lisäksi ostin itselleni kukan.

1573357.jpg

Kotiin tultua meillä alkoi parturointi. Ensin minä leikkasin neidin hiukset pois silmiltä. Seuraavaksi mies leikkasi esikoisen hiukset ja pojasta tuli ihan puli. Noh,ei ihan kalju, mutta lähes. Ikinä ei ole ollut näin lyhyttä tukkaa aiemmin. Lasten mentyä nukkumaan mä parturoin miehen hiukset ja tuli myös tosi lyhkäinen malli. Vitsailin, että jätän hänelle irokeesin (hiukset olivat kasvaneet jo tosi pitkiksi ennen tätä parturointia). Ei sitten jätetty sitä irokeesia kuitenkaan. ;)