Keskiviikkona 30.7.08  oli aamulla ensin esikoisen liikuntakerhon viimeinen kerta. Mies meni taas pojan kanssa kaksin ja mä jäin tekemään ruokaa neidin kanssa. Kerhossa oli suunnistettu aikuisen kanssa ja saivat diblomitkin muistoksi. Tärkeä juttu siis. 

Iltpäivällä lähdettiin minun äitini lapsuuden kotiin, jossa vietettiin kesäisin paljon aikaa. En ollut siellä käynyt vuosiin ja nyt viimein päästiin käymään. Mökistä puhuttiin, mutta ei se kyllä mökkiä ole nähnytkään. Pieni maatila ollut silloin muinoin. Muistan vielä kun eräs kaveri tuli ensi kertaa meidän mukaan mökille ja hän luuli perunakellaria mökiksemme.

En saanut otettua talosta sellaista kuvaa jonka voisin täällä julkaista, joten tässä tämmöinen todella vanha mustavalkoinen kuva. Tämä oli piirongin päällä ja nappasin siis itse kuvasta kuvan. Värejä ei siis ole, mutta tyypillinen punainen tupa. :)  Peltoa on paljon ympärillä ja metsää. Tosin nyt olin järkyttyny, kun metsää oli hakattu tosi paljon talon takaa sähkölinjan vuoksi. Kallioita on myös joka suunnalla. Naapuriin on myös matkaa. Näköyhteyttä ei naapuriin ole, välissä on kallio, metsää ja peltoa.

1798779.jpg


Navetasta nappasin kuvan jonka tännekin voin laittaa.
1798788.jpg


Piha kasvaa melkoista heinää, kun kukaan ei ole käynyt säännöllisesti ajamassa nurmikkoa...mutta en tässä heiniä kuvannut vaan kaivoa. Siitä saatiin ihan juomavesikin kun olin pieni, mutta jossain vaiheessa alettiin tuoda vesi juotava vesi kaupungista ja kaivosta otettiin vaan peseytymiseen.
1798792.jpg


Taloon tulee sähköt, mutta öljylmappukin on. Muistaakseni tämä ei ole se alkuperäinen. Kuitenkin oma äitini on läksynsä öljylampun valossa lukenut silloin vuosikymmeniä sitten... 
1798948.jpg

Oman äitini kotitilalta ajeltiin jonkun matkaa ja mentiin käymään mummuni  eli äidin äidin kotitalolla. Viimeisenä siellä asui mummuni sisko. Nyt sekin vuosia ollut tyhjänä ja piha villiintynyt. Hienot maalaisperennat jäänet heinän jalkoihin. Täällä emme päässeet kuin pihalle. "Mökillä" käytiin sisälläkin ja syötiin eväät ja tehtiin kunnon tupatarkastus sekä päärakennuksessa että navetassa. lapset halusivat jopa navetan vintille jonne mies sitten heidän kanssaan kiipesi. ..mutta tässä siis kuva seuraavasta visiitti paikasta.

1798802.jpg


Vasemmassa nurkassa puiden takana savusauna ja oikealla kellari.
1798806.jpg


Aitta joka on päärakennusta vastapäätä.  Tämä olikin viimeinen kuva, minkä sain otettua ennen kuin akku loppui kamerasta.
1798818.jpg

Meillä oli tosi kiva reissu ja lämpökin helli meitä. Aurinkoinen maalaisromantiikan metsästys päivä siis  ;)