Tässä on hieman ollut taukoa kirjoittelussa, kun perjantaina lähdettiin yhden maissa iltapäivällä ajelemaan kohti lasten mummolaa eli mun anoppilaan. Automatka meni ihan hyvin. Yksi pysähdys riitti Vaasassa jossa käytiin syömässä Hesburger sapuskaa. Esikoinen sai lasten aterian, mutta lipitti lähinnä vain maidon. Pikkuisen taisi haukata hampurilaisesta ja syödä muutaman ranskalaisen. Ei ole toistaiseksi ollut kovin kova roskaruoan perään, vaikka mahdollisuuksia on ollut sitä syödä. Kuopus taitaa olla erilainen sillä innostui kovasti hampurilaisesta. Ensin oli tosi epäileväinen, mutta kun uskalsi maistaa niin ilme kirkastui ja sen jälkeen söikin muutaman kunnon haukkauksen (sen verran mitä annettiin) Olisi varmaan vetässyt yksin sen hampurilaisen, mutta ei annettu. Kuopukselle oli kuitenkin omat ruoat. Olin kyllä tosi yllättynyt että päästiin perille yhdellä pysähdyksellä sillä pelkäsin etukäteen, että esikoinen tarvii monta vessapysähdystä. Mulla itellä alkoi kyllä loppumatkasta tehdä tiukkaa.  :)

Puoli kahdeksalta illalla oltiin perillä ja lasten serkut äitinsä kanssa olivat vielä täällä. Kiva, että kuopus pääsi edes pikaisesti näkemään kummitätiään. Esikoinen tietysti iloitsi sekkujen näkemisestä kovasti. Illalla lapset valvoivatkin todella myöhään eikä heitä olisi saanut millään nukkumaan. En raaskinut meidänkään poikaa laittaa nukkumaan normaaliin aikaan kun serkut kuitenkin lähtivät heti seuraavana aamuna niin yhteiset leikit jäivät muutenkin lyhyiksi.

Esikoiselle tämä mummolassa käynti on aina täynnä elämyksiä. Nytkin poika on jo päässyt ajamaan moottorikelkkaa ja luultavasti haluaa ajella joka päivä. Täällä on siis oma moottorikelkka joten ajelulle pääsee melkein aina kun siltä tuntuu. Kuopus on viihtynyt myös, vaikka siitä on tosi pitkä aika kun viimeksi on käyty. Tosin molemmilla lapsilla unet jää lyhyiksi. Kun aamulla heräävät niin, vaikka miten väsyneitä olivat niin eivät malta enää nukahtaa. Kuopus heräsi tänäänkin klo 6 aamulla eikä nukkunut enää. Nukkuu onneksi päiväunet, mutta nekään ei ole normaalia pidemmät kuitenkaan joten uniaika saattaa olla kolmekin tuntia lyhyempi mitä normaalisti. No, täytyy toivoa että unet palautuvat normaaliin kun päästään kotiin. Esikoinen ei ole nukkunut täällä kertaakaan vielä päiväunia. Ei yksinkertaisesti malta, kun on niin paljon tekemistä. Saa nähdä jaksaako koko reissun ilman päiväunia. Iltaisin on ainakin niin väsynyt, että silmät seisoo päässä.

Säästä piti kirjoittaa sen verran, että onneksi juuri kun me tultiin tänne niin pakkaset alkoivat lauhtumaan. Ollaan joka päivä päästy pihalle ja käyty pulkkamäessä. Kuopuskin laski jo aika hurjasta mäestä yksinään pulkalla.

Sitten "loppukevennykseksi" eräs sattuma:
Sain myös todeta TAAS miten pieni on maailma tai ainakin tämä Suomi. Myin esikoisen vaatteita netissä ja piti postittaa ostajalle vaatteet. Sitten yhtäkkiä tultiin puhuneeksi että ei tarvi postittaa jos ollaan tiettyihin kaupunkeihin (en nyt niitä tässä mainitse kun en edes kaikkia muista). Lopulta selvisi, että vaatteiden ostajan vanhemmat ja serkku asuvat täällä mistä mun mies on kotoisin. . Nyt sitten tämä
mulle tuntematon vaatteiden ostaja lähetti serkkunsa miehineen hakemaan vaatteet ja serkun mies on hyvinkin tuttu täällä mun anoppilassani. Hauskoja sattumia, kun ei edes ole saman kaupungin sisällä asuvista ihmisistä kyse.