Kesäkerhosta

Esikoisen kesäkerho alkoi maanantaina. Paljon tuntemattomia lapsia, mutta onneksi pari tuttuakin vanhasta kerhoryhmästä. Hyvin alkoi kerhoilut ja kivaa oli ollut. Poika kertoi, että olivat leikkineet poliisia ja rosvoa. Silloin kun menin hakemaan kerhosta leikki olikin täydessä vauhdissa ja esikoinen joka oli rosvo karkaili vankilasta koko ajan. ;)

Tänään kun haettiin kerhosta siellä oli kiukkuinen poika. Esikoista harmitti, kun ei ollut pärjännyt polttopallossa ja säännöt olivat kuulemma ihan typerät. Luonne on semmoinen, että heti pitäisi olla mestari ja kun ei onnistu niin hanskat heitetään tiskiin.


Pönttöilystä

Elikkäs nyt voisi julkisesti jo alkaa hehkuttaa, että meillä on alkanut kuivaksi opetteleminen sujua. Tätä ennen on muutama satunnainen pissa saatu pönttöön ja pottaan, mutta neiti on ollut lähinnä kauhuissaan siitä eikä kiinnostusta ole ollut joten ne yritykset ovat kuivuneet kokoon. Nyt kuitenkin perjantaina aloitettiin taas yritys ja sehän alkoi oikeasti sujua. Neiti ei huvita kertoa vielä pissahädestään (vaikka huomaan että hän sen hyvinkin tietää), mutta sillä tavalla mennään, että häntä viedään pöntölle aina välillä ja pyydetään pissaamaan. Olen iloinen, että kuopuskin haluaa käydä pöntöllä potan sijaan.  Molemmille on pottaa tarjottu vaihtoehtona, mutta ovat jostain syystä valinneet pöntön. 

Yöt ja päiväunetkin tyttö on ollut kuiva luultavasti hyvän aikaa. (En ole pistänyt merkille miten pitkään on ollu kuiva säännöllisesti nukkuessaankin) Vaippaa on kuitenkin pidetty varalta.  Tänään neiti halusi itse ekaa kertaa, että ei laiteta vaippaa (ennen on nimenomaan halunnut) ja niin hän meni sitten pikkareissa päikkäreille ja kuivana heräsikin. Yöksi kyllä varmaan laitan vielä vaipan, ainakin jonkin aikaa, luulisin.

Lisää iloittiin tänään sillä aivan ekaa kertaa tuli myös kakka pönttöön. Lapsiperheen ilot ;)
Meni kyllä mun arvelut ihan pieleen, sillä kuopuksen oppiessa aikaisin puhumaan, ajattelin, että hänet on helppo opettaa potalle (pöntölle) aikaisemmin ainakin kuin veljensä. Samaan ikään kuitenkin meni. Ainut mitä iloa tässä yhteydessä aikaisesta puheen oppimisesta oli, että saatiin hyvät pönttö/potta keskustelut tytön kanssa. Kuivaksi oppimista ei siis oikeastaan voi hoputtaa millään lailla, vaan lapsi oppii juuri silloin kun itse tuntee olevansa siihen valmis. Esikoistahan taannoin potatettiin hyvinkin aikaisessa vaiheessa, mutta siitä huolimatta varsinainen kuivaksi oppiminen tapahtui 2,5v kesänä.