Pääsiäisloma oli todella odotettu, sillä mummu ja vaari pohjoisesta tulivat kahdeksi yöksi meille matkallaan Espooseen. Lasten tätikin oli mukana, mutta jatkoi matkaansa heti samana päivänä. Lauantai oli yhtä kyselyä että milloin mummu ja vaari ovat täällä. Meidän piti lähteä kauppaan ja esikoinen ei olisi halunnut lähteä sillä hän pelkäsi, että vieraat tulevat sinä aikana. Noh, me laskeskelimme etteivät ehdi tulla ja vakuutimme, että tulemme takaisin ennen vieraita. Kävi kuitenkin nolosti ja olimme vielä kaupassa kun puhelin soi ja ihmeteltiin miksemme avaa ovea.  :) 

Lauantaina ei kovin ihmeitä tehty, mutta me pääsimme miehen kanssa lenkille kahdestaan! Niin ja esikoinen leikki loppuillan kummien lähettämällä tuliaisella. :) Sunnuntaina poika heräsi todella aikaisin (varmaan siinä seiskan aikaan sillä tiesi, että pääsee etsimään suklaamunia) Kävi sitten herättämässä siskonsakin.

Lapset etsivät innoissaan kukon munimia suklaamunia ja olipa kukko muninut jotain pientä myös "pesäänsä" :

1239796369_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Mielenkiintoista kirjoitella kukon munineen, mutta pääsiäisenähän tämmöinen on hyvinkin normaalia.  :) 

Sunnuntaina kävimme myös ensimmäistä kertaa tänä keväänä Kirjurinluodossa Pellehermannin puistossa. Mummu ja vaari toki tulivat mukaan. Moni muukin oli saanut saman idean, kuinkas ollakaan. 

Tässä miehen ottama kuva keskustan suuntaan. Raatihuoneen torni näkyy kuvassa korkeimpana. Alareunassa näkyy pikku osa Pellehermannin puiston pienten puolesta. Kuvasta voi myös tarkkasilmäiset bongata tuttuja. Kaverit löytävät ainakin kaksi tuttua ja sukulaiset jopa neljä  :)

1239796440_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Illalla lasten mentyä nukkumaan lähdimme toistamiseen miehen kanssa lenkkeilemään. Tosi mukavaa. Käytiin paikoissa joissa ei olla ennen käytykään.

Maanantai aamu alkoi taas hyvissä ajoin, kuinkas muuten. Eihän lapset malta nukkua senkään vertaa mitä normaalisti, kun tietävät mummun ja vaarin olevan kylässä.  Maanantaina he kuitenkin jatkoivat matkaansa Espooseen kuopuksen kummien luokse. Me silti saamme nauttia mummun tekemistä herkuista vielä. Sacher kakku tosin loppui jo eilen, mutta lihakastiketta on vielä. Nam, siihen en kylläty varmaan ikinä. Anopin lihakastike on parasta.

Loman jälkeen arki alkoi reippaasti: siivosimme ulkovarastosta turhaa roinaa pois ja järjestelimme paremmin tavarat hyllyille. Mahtuu taas kulkemaankin siellä.

Tänään suuntasimme aamupäivällä ensi kertaa lähellä olevaan leikkipuistoon. Oli seuraa äidille, että lapsille. Aurinko paistaa edelleen ihanasti ja ruokailun jälkeen varmaan taas suunnataan ulkoilemaan ja tehdään ainakin pieni pyöräily reissu. Koitetaan kerätä auringosta hyvää mieltä ja energiaa huomiseksi.  On nimittäin ennustettu sadetta ja taas sisäpäivä siis tiedossa.