Kevät tulee ja kaipaan kovasti värejä ja piristystä kotiin. Keittiössä on ollut melkein muutostamme asti taulut joissa mustavalkoiset kuvat. Nyt mustavalkoisuus saa riittää ja väriä tilalle. Sain idean tehdä tilauksen 5-vuotiaalle taiteilijallemme.

Poika odottaa kovasti kesää ja piirsikin itsensä t-paidassa pihalle auringonpaisteeseen. Ihan noin paljon ei kyllä tule koskaan ruskettumaan ja varmaan kiittääkin vanhempiaan myöhemmin siitä, että kaksi kalpeanaamaa ovat ryhtyneet lisääntymään yhdessä.

 

Mutta kyllä piristi tälläinen taideteos tylsän mustavalkoisen kuvan vastineeksi. Pidän toki mustavalkoisista kuvista, mutta tämä kehyksissä aiemmin ollut kuva oli Ikeasta ostettu kortti. Sillä ei siis ollut mitään varsinaista merkitystä meille. Tällä pojan itse tekemällä piirustuksella taas on paljon merkitystä. Toinen kehys odottaa myös kuvaa . Ehkäpä myös muualle kuin keittiöön on tulossa 5-vuotiaan taidetta. Hän kyllä tehtailee taidettaan siihen tahtiin, että vaihtokuvia varmasti tulee. Voidaan vaihtaa halutessa  vaikka vuodenaikojen mukaan :)