Huhtikuun eka päivä jo. Maalistkuu meni ihan huomaamatta minulla ohi! Kohta pääsemme pääsiäisen viettoon. Itse olen ollut jo koko tämän viikon lomalla, samoin tytöllä ei ole ollut kerhoa, mutta miehellä tietysti työt on jatkuneet ja pojalla eskari. Tänään alkaa kuitenkin koko perheen pääsiäisloma. Sen kunniaksi laitan meidän tämän vuoden pääsiäisaskarteluista kuvia.

Ylläolevassa kuvassa on lasten kanssa tehdyt pääsiäisohra kipot. Päällystettiin kermaviilipurkit silkkipaperilla. Lapset saivat itse istuttaa ohransa. Nämä kuvassa olevat purkit ovat hoitolapsieni tekemät, jotka he tietysti saivat kotiin kun ohra kasvoi. Värittelimme purkkeihin myös pääsiäismunia. Keltaiset tiput ovat minun leikkaamiani. Lapset toki saivat itse liimata tipujen nenät ja silmät. (Silmät ovat semmoiset liikkuvat, mitkä ovat lasten suosikkeja askartelussa) Tiput liimattiin purkkien kylkeen.

Seuraavaksi alla olevassa kuvassa meidän virpomisvitsat. Nimitän niitä oikeastaan pääsiäisoksiksi, koska täällä meilläpäin ei ole tapana käydä virpomassa.

 

Pupujakin piti tehdä pääsiäiseen liittyen. Oikean puoleinen pupu on takaapäin kuvattu. Askartelutarvikkeista löytyi värikkäitä pehmoisia palleroita joten meidän puput saivat iloisen väriset "töpöhännät". Isommat lapset leikkasivat pupunsa itse. Minä leikkasin 2-vuotiaan pupun ääriviivat.

 

Pääsiäistiput ovat aivan ehdottomia ja askarreltiin pääsiäiskortteja. Tehtiin helppoja joten hyvin onnistui 2-vuotiaaltakin. Tipu-kortteihin käytettu punaista kartonkia ja ohuempaa huokoista askartelupaperia. Lapset saivat siis repiä keltaista paperia ja niistä muodostui tiput. Nokat leikattiin oranssista paperista, mutta silmät ja jalat piirrettiin tussilla. Ylärivissä vasemmalla 2v hoitotytön tipu. Vieressä hänen veljensä tekemä tipu. Alarivi vasemmalla: oman 4v tytön tiput ja alhaalla oikealla oman eskari-ikäisen pojan tekemä tipu. Hän ei halunnut repiä vaan halusi leikata tipun saksilla, siksi hänellä on vähän erilainen kortti.

 

Meidän piti kovasti lähetellä pääsiäiskortteja sukulaisille ja lasten kummeille, mutta niin siinä kävi, että kortit unohtuivat eivätkä enää ehtisi pääsiäiseksi. Tässä ne nyt sitten virtuaalisesti toivottavat hyvää pääsiäistä kaikille!

.....................................

Voisin laittaa vielä tähän perään yhden askartelun joka tehtiin ennen pääsiäis askarteluja. Mikäettei tämäkin voisi olla vaikka pääsiäisnoidan kissa....tosin me kyllä tehtiin kissat ihan muuten vain. Tämmöisiä niistä tuli:

Nämä tehtiin hoitolapsien ja oman 4-vuotiaan kanssa. Isommat leikkasivat kissojensa ääriviivat itse, mutta minä leikkasin 2-vuotiaan kissan (hänen kissansa on keskimmäinen kuvassa). KIssoilla on hienot keltaiset hännät tehty tehty karvaisesta metallilangasta jota voi väännellä mieleiseensä asentoon. Silmät taas niitä heiluvia malleja joita lapset rakastavat.