Viime viikolla jäi taas kirjoitukset välistä, kun oli olevinaan niin paljon tekemistä, kun mies lähti keskiviikkona aamuyöstä Jyväskylään koulutukseen. Auto jäi onneksi minulle, joten saatoimme helposti liikkuakin lasten kanssa. Keskiviikkona oli taas esikoisen urheilukerho ja oli todella kylmää. Mentiin autolla, vaikka matka ei ole pitkä ja vähän aikaa kentän laidalla seisottuamme mentiin kuopuksen kanssa autoon istumaan. Neiti viihtyi paikallaan kuunnellen Ti-ti-Nalle musiikkia ja mä koitin saada aikaa kulumaan Aku Ankoilla mitä oli muutama esikoisella autossa mukana.

Pidettiin lasten kanssa oikein herkuttelu päiviä ja syötiin jäätelöä päivittäin ja torstai iltana tehtiin lättyjä. Olin "kaukaa viisas" ja tein lättytaikinan ennen kuin lähdimme hieman kaupoille lasten kanssa. Shoppailukin meni tosi kivasti eikä ollut suurempia ongelmia lasten kansa. Kaikki menikin varmaan niin kivuttomasti, kun en ollut suunnitellut mitään etukäteen ja tarkoitus oli vaan päästä ihmisten ilmoille kiertelemään ja katselemaan. Ostosten teko ei ollut varsinainen päätarkoitus. Jotain sentään ostimme, nimittäin lapsille lompakot.

Kuvasta ei varmaan ole vaikeaa arvata kenen lompakko on tuo Spidermanin kuvalla varustettu  ;)1688456.jpg

Kaupungilta kun tultiin kotiin niin sai alkaa heti paistamaan lättyjä, kun taikina odotti valmiina. Olipa luksusta, tuntui ihan kuin joku toinen olisi tehnyt sen mulla valmiiksi.  :)  Neiti veteli lättyjä melkoisella tahdilla ja sai vatsansa kipeäksi. Makoili sitten sohvalla jalat koukussa vatsan päällä hetken aikaa. Esikoinen säästyi hotkimisen aiheuttamilta mahakivuilta sillä levitteli hilloa lättyjensä päälle niin tarkasti, että se kesti ja kesti...  :)

Aika rankkaa oli välillä ja perjantaina olin ihan loppu. Mies tuli illalla kahdeksan aikaan ja lapset olivat tosi iloisia, kuten minäkin. :) Saatiin tuliaisina kirjat. Esikoiselle Aku Ankka kirja, kuopukselle Franklin (ovat tosi kivoja kirjoja ja meillä onkin niitä jo muutamia) ja minä sain sisustus kirjan. Oli kyllä todellakin nappiin osuneet tuliaiset, jokaiselle juuri omannäköiset ja omien kiinnostusten mukaiset kirjat!
1688575.jpg