Tuuli vinkuu katolla ja pienen syysmyrskyn aineksia on ollut tässä päivässä. Iltapäivällä satoi myös hetken. Vietimme vallan sisäpäivää, mutta iltasella piti päästä ulos.

Kotiuduttuamme minä vilukissana etsin villasukkia jalkaani. Ne löytyikin. Kuppi kuumaa kaakaota käteen ja jo elämää nähneet nuhjaantuneet villasukat laatikon pohjalta jalkaan.
1945148.jpg
Tuliteriäkin sukkia on laatikossa odottamassa käyttöä, mutta vanhoissa on tunnelmaa, kotoisuutta. :)

Samalla laatikon kaivelulla löytyi minun vanhat (äidin kutomat) villahanskat, vanttuut, kuten lapsuudessa niitä sanottiin. Monetkin mun vanhat siellä oli, mutta nämä tarttui käteen kun niihin oli kirjailtu mun nimen alkukirjain ja koska kuopuksen nimen alkukirjain on sama niin hän voi käyttää vanttuita tulevaisuudessa. Oikean puoleiset hanskat ovat ohkaisempaa lankaa ja äitini kutomat myös. Niistä piti tulla varmaan lahja jollekin, mutta eivät päätyneet kuitenkaan kenellekään joten  kuopus saa nyt heti käyttöönsä uutukaiset mummunsa kutomat vanttuut. Olivat sopivat joten niitä voi alkaa käyttää nyt heti.
1945155.jpg

Kynttilöitä vielä palamaan niin lämpöinen tunnelma on valmis.

1945140.jpg

Niin ja sauna lämpeämään. Odotan, että saan rentoutua löylyssä rauhassa kohta. Ihanaa!