Sunnuntaina kun vieraat lähtivät aloimme me tekemään myös lähtöä pienelle maisemien katselu reissulle. Miehen siskon perhe suunnisti Yyterin hiekkarannalle, mutta ei viitsitty vielä meidän nuhaneniä uimaan joten suuntasimme Kalloon ja Reposaareen. Kuvissa näyttää ihan kuin olisi kovin pilvinen sää, mutta oikeasti aurinko paistoi ja oli todella lämmin.

Tässä kuvia Kallosta:


Näkymä merelle
1751712.jpg


Kallon majakka
1751715.jpg

Majakka mereltäpäin kuvattuna
1751720.jpg

Purjeveneitä nähtiin paljon
1751724.jpg


Laitureissa oli paljon erikokoisia purjeveneitä. Kuvassa vain yksi laitureista.
1751728.jpg

Satamassa lastattiin juuri rahtilaivaa
1751738.jpg


Kallosta ajettiin Reposaareen. Siellä kurvattiin pieneen lähikauppaan ja ostettiin tripit ja leipää lapsille ja tärkein tietysti eli jäätelöt. Jätskit mentiin syömään puistoon meren rannalle.

Nappaisin kuvan ravintolastakin jonka viereen parkkeerattiin.


1751752.jpg

Reposaaressa on paljon kauniita vanhoja puutaloja joita tekisi mieli mennä kuvailemaan oikein ajan kanssa. Haaveissani kävelen siellä katuja pitkin kamera kädessä  :)  Nyt ei ollu niin aikaa siihen, sillä tarkoitus oli mennä kävelemään hieman loma-asunto messualueelle. Kovasti siellä oli porukkaa vieläkin tiirailemassa messutaloja.

Tässä kuitenkin yksi vähn huonosta kulmasta otettu kuva jostakin prinsessalinnan tornista  :)

1751749.jpg


Tässä teille ainoastaan yksi talo näytille... Otin kyllä muutamia kuvia, mutta ei ne talot oikein innostaneet kuvailemaan. Mieluummin viihtyisin kuvaamassa niitä vanhoja taloja. Niissä on tunnelmaa.

1751753.jpg

Tälläinen retki meillä oli sunnuntai-iltapäivänä ja oli kyllä kivaa. Erityisesti Kallossa esikoinen oli oikein elementissään ja pisteli menemään pomppien kiveltä ja kalliolta toiselle niin, että minä olin sydän kurkussa. Ehjänä selvittiin kuitenkin kotiin.  :)