Alkaa se kesä siintää jo lastenkin mietteissä. Esikoinen alkoi tässä juuri pohtimaan milloin on kesä. Ensin meinasi, että nythän on kesä (ruoho näkyy taas ja vklopun lumista ei tietoakaan). Toppuuttelin, että ei se ikävä kyllä ihan vielä ole kesä. Sitten poika alkoi pohtia mistä tietää, että on kesä. Luetteli, että silloin saa pukea t-paidan ja shortsit. Silloin pelataan jalkapalloa takapihalla ja makoillaan viltin päällä värittämässä värityskirjaa. (Tätä odottaa jo innoissaan ja eilen jo varmisteli, että kai sitten taas tehdään niin, kun se oli tosi kivaa.) Mukava aina jälkikäteen kuulla lasten suusta, että olen onnistunut pienillä asioilla heitä ilahduttamaan.

Kuitenkin paras "määre" esikoisen suusta kesän alkamiselle oli se, kun aletaan kulkea kodinhoitohuoneen ovesta takapihalle! Lapset ajattelee kyllä hauskasti. En olisi itse aikuisena tuollaista keksinyt, mutta se on kyllä niin totta. Talvella emme pahemmin kodinhoitohuoneen ovea käytä. Elikkä nyt meillä odotellaan kovasti aikaa, kun alkaa trafiikki käymään kodinhoitohuoneen ovella  ;)